18 marraskuuta 2019

Valamon ja Lintulan luostarien tsasounat

Saavuin Parikkalasta Valamoon illalla. Seuraavaksi päiväksi oli sovittu kaikkien kolmen tsasounan kuvaus igumeni Sergein siunauksella. Valitettavasti hän olisi matkoilla samaan aikaan kun olisin kuvaamassa, joten tällä kertaa en tapaisi häntä, joka oli valitettavaa. Olen tavannut hänet useamman kerran, alkaen siitä kun Tikkurilan ortodoksisen kuoron puheenjohtaja aikanani sovin hänen kanssaan levymme äänittämisestä Valamon pääkirkossa.

Majoittautuminen nyt kuvausreissulla oli opiskelijahotellissa, joka on heti sisääntuloportin vieressä. Huone oli yksinkertainen mutta siisti ja käytävältä löytyi myös ruokailutila, jossa olisi mahdollista valmistaa vaikka omia ruokia tai lämmittää eväitä mikrossa, ja keitellä teetä. Ravintola oli auki vielä hetken, joten iltapala hoitui ilman sen kummempaa vaivannäköä.

Seuraava aamu valkeni pienen pakkasen kera. Aurinko tosin paistoi, joten päivä oli kaunis. Kuvausmielessä nousevat ja laskevat auringot eivät ole hyvä juttu, mutta vuodenaika ja aikataulu olisi mitä on, ja sen mukaan täytyy vain mennä. Jos odottelisi täydellisiä hetkiä ja vuodenaikoja niin projektia ei saisi päätökseen ikinä. Kuvaaminenkin on monella tapaa jatkuvaa kompromissien hakemista, vallitsevissa olosuhteissa parhaan mahdollisen lopputuloksen hakemista.

Valamon kaltaisissa paikoissa pelkäsin haasteena olevan 'turistien' eli valamon vierailijoiden, koska kuvat halusin edelleen ilman ihmisiä. Niinpä olin päättänyt että aloitan lähimmästä eli laivarannassa olevasta tsasounasta. Aamiaiselle n. klo 7:00 aikaan ja heti sen jälkeen kuvaamaan. Kun oli liikkeellä noin aikaisin, ei onneksi ihmisiä vielä ollut montaakaan liikkumassa koko luostarin alueella.


Nikolaoksen tsasouna Valamon rannassa

Rannan tsasouna on pieni ja ympärillä on paljon asioita, rakennuksia, laituria, rantaa, puita, rinnettä ja tietysti matalalta paistava aurinko. Olin saanut kaikkiin tsasounoihin avaimet ja tämänkin oven avasin ja sisällä oli erittäin pieni tila, jonka kuvaaminen vaati yleensä liimautumista seinää tai ikkunaa vasten että saisi mahdollisimman kaukaa kuvan vastakkaisesta seinästä - joka oli todella lähellä. Edelleen kuvaan sisätilat luojan omalla valolla, eli sillä mitä on. Se vaatii välillä pitkiä valotuksia ja kennon herkkyyden lisäämistä, jolla on kääntöpuolensa kuvan laadussa, sillä kohinan määrä kuvassa tällöin tuppaa kasvamaan.

Juuri kun olin saanut viimeiset yksityiskohtakuvat ulkoa kuvattua saapui kaksi naista kävelylle rantaan. Onneksi olin ehtinyt kuvata tsasounan niin ei tarvinnut alkaa heitä paimentelemaan kuvan ulkopuolelle. Kello oli jo sen verran että aurinko oli noussut korkeammalle ja jonkin ajan kuluttua jo lounasaikakin lähentelisi. Mutta valoisa aika on jo lyhyempi ja vielä olisi kaksi tsaounaa kuvattavana. Molemmat tsasounat olisivat luostarin hautausmaalla. Toinen sisäpuolella ja toinen ulkopuolella. Siirtyminen tapahtui autolla, vaikka matkaa on vain noin kilometri. Kannettavaa oli sen verran että oli parempi mennä autolla.

Hautausmaalle tullessa näin että siellä oli jo muitakin vierailijoita, mutta onneksi he olivat tuonnempana katsomassa hautoja ja tsasounan luona ei ollut ketään. Päätin hyödyntää tilanteen ja kuvata ensin ulkopuolelta, sillä ihmisiä on vaikea rajata kuvasta pois jos ovat jossain taustalla. Sain kuvattua ulkopuolelta ja siirryin sisäpuolelle. En ollut montaa räpsäystä kuvannut kun kuulin äänestä että opastettu ryhmä läheni tsasounaa. Menin tsasounan ovelle ja liikkeellä oli noin kymmenen ihmisen ryhmä ja paikallinen luostarin ulkopuolinen opas. Pyysin ryhmää odottamaan että saisin tsasounan kuvattua sisältä ja he ystävällisesti muuttivat reittiä ja sanoivat palaavansa vähän ajan päästä uudelleen takaisin jättäen tsasounan viimeiseksi. Kuvasin loputkin kuvat ja en ollut ihan kaikkia kuvia ehtinyt ottaa niin tuo ryhmä oli jo tsasounan edessä nojailemassa tsasounan kaiteisiin ja tuijottelemassa uteliaina mitä olin tekemässä. Osasin jo odottaakin että niin saattaisi tapahtua ja siksi kuvasinkin ovelle päin olevat kuvat ensin ja loput kuvat oli sitten toiseen suuntaan jossa uteliaita ei näkyisi. Sain lopulta kuvat ja mittaukset tehtyä ja ryhmä pääsi tsasounaan.

Valamon hautausmaan tsasouna


Siirryin kuvaamaan hautausmaan ulkopuolella olevaa tsasounaa ja toivoin ettei ryhmä kävele seuraavaksi sinne perässä. Sain kuitenkin kuvata rauhassa, joko olivat käyneet sen jo katsomassa tai eivät jaksaneet kiertää ihan jokaista asiaa. Tämä tsasouna oli taas näitä pienimmästä päästä ja sisään mahtuisi korkeintaan pappi itsekseen. Loppu kirkkokansa saisi seistä ulkona. Mutta eipä tämä tsasouna onneksi ole ainoa ja luostarissa on parempiakin vaihtoehtoja palveluksen pitämiseen. Tämän kuvaamisessa oli jälleen haasteita sisätilan pienuuden vuoksi, mutta jälleen kuvattiin kohteen ehdoilla ja kyllähän ne kuvattua sai. Vihdoin oli kaikki kuvattu ja oli aika lähteä syömään päiväruokaa ja sen jälkeen oli edessä kuvien talteensiirtäminen, joka on aikaavievää hommaa.

Valamon hautausmaan ulkopuolella oleva tsasouna


Seuraavana aamuna oli aika lähteä kohti Lintulaa, josta matka jatkuisi kotiin. Lintulassa olin sopinut igumenia Mikaelan kanssa kuvaamisesta. Kun saavuin aamulla luostariin huomasin että luostarissa oli todella hiljaista. Pihalla ei kävellyt ketään jolta olisi voinut kysyä mistä igumenian tavoittaisin? Huomasin matkamuistomyymälässä liikettä ja menin sisälle kysymään apuja. Ovessa huomasin myymälän olevan jo kesäkauden osalta suljettu ja se avaisi taas seuraavana kesänä. Muutama nunna siellä oli ja he viittoivat minua menemään luostarin kirkkoon josta igumenia löytyisi. Kirkossa odottelin kymmenisen minuuttia eikä kukaan liikkunut sisällä eikä mitään ääntä kuulunut. Menin takaisin myymälään kysymään että olinkohan nyt ihan oikeassa kirkossa vai oliko niitä muitakin. He sanoivat että kyllä hänen siellä pitäisi olla ja lupasivat soittaa hänelle. Niinpä menin uudelleen sinne odottelemaan. Jonkun aikaa sain vieläkin odotella ja meinasi jo niinsanotusti usko loppua. Mutta lopulta yksi toimisto-ovien näköisistä aukeni ja yksi nunnista tuli kertomaan että igumania saapuisi hetken kuluttua. Olin jo aamulla tajunnut ajaessani etten ollut huomannut kysyä ennakkoon että miten nunnaa tulee tervehtiä. Epäilin ettei nunnan kättä sovi suudella kuten papin kättä - saattaisi sen sijaan aiheuttaa kovasti hämmeksyntä ja ehkä paheksuntaakin. Kohta hän sitten tulikin ja pelasti arkailuni ojentamalla kätensä normaaliin kättelyyn. Igumenia lähti sitten avaamaan hautausmaan tsasounan ovea, jonka lupasin sulkea lähtiessäni. Igumenia lähti takaisin luostariin.

Aurinko oli jo laskemaan päin ja sen verran matalalta paistoi ettei suoraan tsasounan edestä meinannut saada millään kuvattua. Puita ei ollut sopivasti peittämään ja näytti jo siltä etten saa suoraan edestä kuvaa ollenkaan. Tsasounassa oli kuitenkin sen verran korkea torniosa että oli seistävä kauempana ja samalla altistettua kamera auringolle. En siis saanut itse rakennuksella peitettyä aurinkoa. Pilviäkin taivaalla oli, pieniä ja aivan väärässä paikassa. Siirryin kuvaamaan kaikkia muita sivuja ja ajattelin jos sitten olisi onnea ja joku pilvi osuisi myöhemmin kohdalle. Mutta etupuolelta kuva jäi auringon heijastamaksi eikä asialle voinut sen enempää. Kuvasin vielä sisältä ja tein mittaukset.

Lintulan hautausmaan tsasouna


Seuraavaksi oli vuorossa metsän takana rannassa oleva tsasouna. Sinne oli muutama opastekyltti ja sitten piti vain metsässä yrittää seurata polkua.

Voisiko opastekyltti olla enempää karjalaisempi :)


Metsä lähenteli vähän aarniometsää - sammalta oli paljon ja metsänpohja oli kaunis. Ajoittain oli rakennettu pitkospuita soisen kohdan yli ja sitten oli polkua. Pitkospuut olivat märät ja niljakkaat ja sen myötä erittäin liukkaat. Kaide, josta sai pidettyä tukea, tuli tarpeeseen.

Pitkospuut matkalla Lintulan rantatsasounaan


Mutta polku ei kaikilta kohdin ollut aivan selkeä seurattava. Polku ei myöskään mennyt millään tavalla suorinta tietä ja välillä sen kaartuminen takaisin päin sai epäilemään suuntaa. Lopulta kuitenkin pieni tsasouna löytyi ja viimeisen tämän reissun tsasounan kuvaaminen pääsi alkamaan. Maisemat olivat kaunista rantamaisemaa koivuineen ja kivineen. Mutta nyt ei ollut aikaa keskittyä maisemakuvaamiseen.

Lintulan Paraskevan tsasouna


Lopulta tsasouna oli kuvattu ja alkoi kävely takaisin luostarin edessä odottavalle autolle. En lähtenyt uudelleen etsimään igumeniaa koska oli sovittu että suljen tsasouna lähtiessäni eikä ollut sen kummemmin tarvetta lähteä sen enempää häiritsemään. Matka kotiin saattoi alkaa. Oli jälleen kerran mukava että pääsi käymään luostareissa. Etenkin Valamosta on tullut paikka, jonne halajaa aina ajoittain. Valamon tehtävä 'sijaisrukoilijoina' on tärkeä tässä kiireisessä ja materialistisessa maailmassa, jossa nämä hengellisen puolen asiat jäävät aika vähiin. Monelle se toimii rauhoittumisen paikkana. Julkimoitakin siellä joskus tapaa, kuten siellä ollessani, mutta Valamossa jokainen on vain ja ainoastaan Jumalan lapsi, tasavertainen jokaisen muuan siellä olevan kanssa ja jokaisella on oikeus olla siellä rauhassa ja incognito. Eli fanittamiset, nimmarin pyytämiset ja muu vastaava ei kuulu luostariin - paitsi Kristuksen fanittaminen :)