Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pertti Kuustonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pertti Kuustonen. Näytä kaikki tekstit

26 helmikuuta 2014

Vaaraa, kiipeämistä kalliolle, verkkokalastusta ja mateita

Petravaaran tsasounaa kuvaamassa
Petravaaran tsasounaa kuvaamassa
Joensuun viikollani maanantaina kävin kuvaamassa 3 tsasounaa. Ensimmäisen Petravaarassa, useamman sata vuotta olleessa ortodoksivaltaisessa kylässä. Siellä tapasin isännöitsijä Pertti Miinalaisen, jonka tytär työskenteli monivuotisen kollegani Pertti Kuustosen veljen muusikko Mikko Kuustosen kanssa. Maailma monella tapaa osoittaa olevansa lopulta aika pieni paikka.  Kuulin tarinaa isännöitsijän 1700-luvulta olevasta sukutilasta, jonka jatko on ikävä kyllä epävarma tulevaisuudessa, kun jatkajia ei ole jonoksi asti. Tsasouna toi mieleeni ensimmäisenä Finlandia-talon ja Alvar Aallon vaikutuksen.

Kävin kuvaamassa Tohmajärvellä myös liikekiinteistöön perustetun rukoushuoneen, jota isännöi Pekka Pänttönen. Pekka oli juuri lähdössä ulkomaille.... tankkaamaan autoa rajan taakse :) Toisella puolella Suomea samantapainen ilmiö löytyy Haaparannasta ja etelässä Tallinnasta. Tallinnasta tuotava bensa vain on vähän 'eri merkkistä' polttoainetta :)

Maanantain viimeisenä tsasounana oli Paavo Ryhäsen isännöimä tsasouna, joka sijaitsee Honkavaaran perinnepihassa. Paavon ollessa tuolloin reissussa, Tsasounan esitteli perinnepihan pitäjä Tarja Lehikoinen. Suunnittelija tsasounalla oli sama kuin Petravaaran tsasounalla, Vilho Suonmaa. Muotokieltä Vilholla voisi näköjään kuvata sanalla 'pointillismi' tarkoittaen, ei pisteillä maalaamista, vaan suippokärkisiä kolmion mallisia ulokkeita ja venytettyjä ja pelkistettyjä muotoja.

Takaisin tulin maanantaina kuuden seitsemän maissa, kuvien purku koneelle ja polttaminen DVD:ille varmuuskopioksi. Ilta oli jo myöhä ennen kuin homma oli valmis. Seuraavana aamuna tiistaina olin sopinut että käyn hakemassa Valkeavaaran tsasounan isännöitsijän Kalevi Hokkila aamusta Joensuusta kyytiin ja sitten kohti Kiihtelysvaaraa. Yksi asia minkä Joensuun ja Ilomantsin ympäristössä huomaa aika nopeasti on se, että lähes jokainen paikannimi päättyy sanaan vaara. Honkavaara, Kiihtelysvaara, Hattuvaara, Heinävaara, Valkeavaara, Saarivaara, Rekivaara, Marjovaara, Sonkavaara... vaaraa matkassa siis riitti :)

Valkeavaaran tsasounan isännöitsijä  Kalevi Hokkila näytti tietä
Valkeavaaran tsasounan isännöitsijä
Kalevi Hokkila näytti tietä
Matkamme kulki halki isojen soiden auton molemmin puolin. Soilta kuulemma nostetaan turvetta, eli käytännössä suo kauhotaan 'tyhjäksi' jättäen vain parikymmentä senttiä suota jäljelle ennen hiekkapohjaa. Tämä maa olisi sitten teoriassa mahdollista muuttaa viljelysmaaksi, mutta käytännössä se jää useimmiten tekemättä sillä suot ovat niin etäällä kaikesta ettei sinne viljelijöitä saa. Eikä ne taida olla parasta metsänpohjaakaan. Eli loppupelissä vähän ongelmallinen juttu. Lisäksi suon kauhominen tyhjäksi turpeesta kyllä vaikuttaa tietysti myös eläimistöön jne. Parissasadassa vuodessa tosin ilmeisesti on mahdollista että siinä on taas suo :) Sitten alkoikin tulla metsää ja siirryimme pienemmälle tielle, jolla oli ajettu muutamia päiviä sitten ja niitä renkaan jälkiä lumessa itsekin seurasin. Tiellä oli myös aiemmin aurattu, joten lunta oli ehkä 10-15 senttiä niin että sitä vielä uskalsin ajaa. Sitten tiestä erkani vielä pienempi tie, jota ei oltu aurattu ja näin heti että minun autollani se olisi yksisuuntainen matka, joten jätin auton parkkiin 'risteyksen' (metsätie) läheisyyteen ja kävelimme lopun matkaa. Tässä vaiheessa en ollut vielä vakuuttunut että näin vähäinen lumenmäärä tarvitsisi mitään lumikenkiä. Tarvittiin pari kertaa kenkä täyteen lunta, että uskoin :) Siispä ilman lumikenkiä matkaan. Tällä reissulla en olisi niitä voinut käyttääkään kuin puolet matkaa, sillä toisen puolen nousimme kalliota, puurappusia ja taas kalliota ylös.
15kg kameratarvikkeiden
viemisessä vaaran laelle auttoi
osan matkaa kalliorinteeseen
rakennetut rappuset


Matkalla näimme Ilveksen jälkiä. Enpä olisi niitä edes tunnistanut, mutta eläkkeellä oleva hiihtävä rajavartija (lumessa oleva latu) kertoi niiden olevan Ilveksen jälkiä. Hän kertoi myös että lähistöllä n. 500m-1km oli nähty parina edellisenä päivänä pari sutta. Myös karhu ei kuulemma ole ollut harvinainen vieras. Samoin Metsoja asustaa metsässä, kuten myös hirviä jne. Melkoinen asujaimisto siis. Lakkojakin (hilla, muurain) on saanut joskus satoja litroja ja nyt viime vuosina ei ole ollut hillan hillaa. Niin se luonto muuttuu. Mutta thaimaalaisia marjanpoimijoita siellä on myös kesäisin, jotain muuta marjaa varmaankin poimimassa. Kukapa tietää montako niitä vieläkin vaeltelee siellä metsissä ja yrittää löytää takaisin.

Valkeavaaran partioleirin porttiPaikka johon olimme menossa oli partiolaisten leirialue. Sieltä löytyy partiomaja puu-uunineen, sauna, kotarakennus, katettu ruokailualue pöytineen. Eli aika hyvin varusteltu leiri, jossa onnistuu leirielämä huonommallakin säällä. Leirin läheisyyteen ja suositun luontopolun varrelle valkoiselle vaaralle upeisiin näköalamaisemiin on rakennettu lahjoitushirsistä, ja partiolaisten uutteraa kantotyövoimaa ja vapaaehtoisten rakentamis-intoa hyödyntäen tsasouna. Itse asiassa tsasouna on kasattu, mutta sitten se onkin vain sidottu vaijereilla kallioon. Eli siinä se olisi tuulen vietävänä, ellei vaijerit pitäisi 'tönöä' paikallaan. Tämä on kuulemma myös tyypillinen talon kiinnitystapa lapin tuntureilla. 

Kalevi Hokkila ja Valkeavaaran tsasouna
Kalevi Hokkila ja Valkeavaaran tsasouna
Valkeavaara on saanut nimensä valkeasta kalliokivilajista. Kalliota näkyi muutamissa kohdissa. Poikkeaa siitä mitä olen tottunut normaalisti kallioiden kivenä näkemään, eli harmaata tai punertavaa graniittia. Harmi ettei sää ollut kirkas tällä kertaa sillä normaalisti vaaralta näkyisi n. 10km päähän, eli näkymä on kirkkaalla ilmalla vaikuttava.

Jälleen kerran jännittävää askellusta kun lumi peittää tiedon siitä missä on kivenkolo, kuoppa tai joku juurakko johon voi saada kamerajalusta jäämään jumiin niin että kun sitten riuhtaisee sen irti niin sinne jää jalustan kumitassu ja sitähän ei sieltä löydä vasta kun kesällä. Silloin voi joku partiolainen ihmetellä että mikäs Manfrotto merkkinen sieni se siihen maahan on kasvanut. Kotiin palattuani pääsin tilaamaan heti varaosana uuden kumitassusarjan :) Otimme kuvat ja palasimme base campiin ja sieltä autolle. Seuraava tsasouna olisi sitten n. 110km automatkan päässä, jossa matkalla jätin Kalevin takaisin kotipihalle, kiitin ja jatkoin matkaa. Ennen sitä opin kuitenkin lisää verkkokalastamisesta talvella, josta jo edellisenä päivänä kertoi myös Tohmajärven tsasounan isännöitsijä Pekka Pänttönen, jolta opin miten verkko viritetään sinne jään alle. Se talvinen verkkokalastus on näköjään täällä useammankin harrastus. Kalevilta opin lisäksi Mateesta (Made-kala), jota hän usein saa verkolla, että mitä siitä voi valmistaa ja milloin Mateen maksaa kannattaa käyttää sopassa ja milloin ei ja mistä sen tietää. Hyödyllistä kaikki :)