Nummelan tsasounan alttaripääty sisältä - päätyseinälle on tulossa syksyllä ikoneita kaunistamaan |
Rakennus on vielä niin uusi ettei sitä ole lopullisesti vielä vihitty, joskin palveluksia on silti saatu lupa jo toimittaa - ja niitä toimitetaankin aktiivisesti. Sekä itse rakennuksessa että pihassa on viimeistelytöitä kesken ja mennessäni kuvaamaan, olikin samalle ajalle kokoontunut myös Vihdin-Nummelan ortodoksit -yhdistyksen johtokunta tekemään pihan kohennusta koskevia suunnitelmia ja päätöksiä. Piha oli siis tällä kertaa sen verran täynnä autoja, että suosiolla päätin ulkokuvien ottamisen jäävän toiseen kertaan. Tällä kertaa olisi tavoitteena saada sisäkuvat otettua. Keskeneräisyydestä johtuen on sisälläkin tapahtumassa syksyllä paljon, sillä alttaripäädyn seinustalle on tulossa useampiakin ikoneita paikallisen ikonimaalauskerhon ja -opettajan tekeminä. Vielä nämä ikonit eivät paikallaan ole, joten koko tsasouna on sisältä lähestulkoon vain paljasta valkoista seinää. Muutama ikoni on jo paikkansa löytänyt, mutta yleisilmeeseen pari ikonia ei vielä tuo kovin paljoa muutosta.
Keskeneräisyydestä huolimatta olin päättänyt että otan kuvat nyt. Myöhemmin voi sitten päättää, jos aikaa on, että haluaako ottaa vielä uudemmat kuvat siinä vaiheessa kun sisälläkin ollaan pidemmällä kaunistamisessa. Toisaalta tärkeä osa kirjan viestiä ja kuvitusta tulee olemaan myös se että a)tsasounat palvelevat kaikkina vuodenaikoina ja b)jos tsasounoita häviää hoitamattomuuden, iän tai onnettomuuksien kautta, niin myös uusia syntyy. Siksi rakenteilla olevat ja keskeneräiset tasounat kuuluvat yhtälailla 'kuvaan'. Se on erilaisella tavalla kaunista, jos ei aina niin postikorttimaista olisikaan.
Valkoisuus seinissä muuttuu helposti harmaudeksi jos on vähänkään varjoa. Mieleeni tuli että tämä tässä voisi olla apua salamavaloista, mutta olen ollut sen suhteen myös siinä ajatuksessa alusta lähtien että nämä tsasouna otan luonollisessa valossa, enkä rakenna keinovalaistusta niihin. Käytän mielummin tarvittaessa pidempää valotusaikaa ja jalustaa.
Huomaa Jeesuksen molemmin puolin olevat ristit, jotka ovat varjoina alttarin seinällä molemmin puolin Kristus-ikonia. Ristit ovat asettuneet Kristuksen molemmin puolin ja tuovat mieleeni Golgatan. |