Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kausala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kausala. Näytä kaikki tekstit

03 elokuuta 2020

Kotka, Myllykoski ja Kausala

Nyt kun katselin taaksepäin blogejani niin ensimmäinen tsasouna tuli kuvattua Kotkassa 2013 marraskuussa. Otettiin vasta ensiaskeleita koko projektissa. Silloin en ollut suunnitellut ja sopinut kuvausta ennakkoon vaan illalla asiakastapaamisten jälkeen pyörähdin etsimässä hautausmaan tsasounan ja kuvasin päivän viimeisen valon hiipuessa ja ympäristön painuessa pimeäksi. Koska tuolloin en ollut sopinut kuvaamisesta ennakkoon, en päässyt silloin kuvaamaan tsasounaa sisältä. Eikä valo olisi tuolloin riittänytkään. Nyt lähes 7 vuoden jälkeen palasin virallisesti kuvaamaan tuon tsasounan. Jälleen kerran tsasouna oli vaikea löytää kun oli katsonut osoitteita ja sijaintiohjeita webistä (mm. ort.fi sivuilta). Jostain syystä tsasouna on merkitty olevan Metsolan hautausmaalla Kotkantiellä. Google mapsissä sijainniksi tuli Kotkantie 1. No tuolla osoitteella kun lähtee ajamaan navigaattorin opastamana (tai vaikka paperikartalla) niin tsasounaa ei todellakaan löydä. Todellisuudessa tsasouna ei ole 'siellä päinkään' vaan lähes 3 km tuosta hautausmaasta, käytännössä Kymenlaakson Keskussairaalan takana. Näiden vuosien aikana oli myrsky jo kertaalleen aiheuttanut vahinkoa kaatamalla puun tsasounan päälle. Onneksi tsasouna oli edelleen kuitenkin pystyssä.

Kotkan ortodoksisen hautausmaan tsasouna

Tämän jälkeen olikin vuorossa Myllykosken tsasouna. Olin aikatauluttanut 3 tsasounaa eri paikkakunnilla samalle päivälle ja aikatauluni oli melko tiukka. Niinpä kun näin Myllykosken tsasounan koon ja monimuotoisuuden niin alkoi jo huolettamaan että mitenkähän mahdan pysyä aikataulussa. Kuvattavaa oli sen verran paljon sekä ulkona että sisällä. Tsasouna oli tontilla hieman hankalasti niin että etenkään tsasounan takaa ja oikealta reunalta ei saanut kunnolla kuvattua. Niin käy aina välillä, että jostain kulmasta tsasounasta ei millään saa kuvaa, jos liian lähellä on liian tuuheaa puustoa tai pensaikkoa tai kallioseinämä, toinen rakennus tms este. Silloin mennään sen mukaan mitä pystyy kuvaamaan. Tsasouna oli myös niin pitkä että toisella sivustalla ei pensaiden läheisyyden vuoksi päässyt tarpeeksi kaukaa kuvaamaan niin että tsasounan olisi saanut kokonaan mahtumaan kuvaan - melko laajakulmaisesta linssistä huolimatta (17mm). Mielenkiintoinen tsasouna myös sisältä, sillä täällä oli ihan täysimittainen ikonostaasi. Tsasounoissa ne ovat melkoisia harvinaisuuksia.

Myllykosken tsasouna


Sen jälkeen siirtyminen kuvaamaan Kausalan tsasounaa, joka on paikallisen yhdistyksen, Iitin ortodoksiapiiri ry, aikaansaannos. Tsasouna on rakennettu paikallisen yhteistön omilla ponnisteluilla. Tällaisiä esimerkkejä toki on muuallakin Suomessa, joissa tsasounan rakennusvastuu ja ylläpito on paikallisella yhdistyksellä, kun seurakunnilla ei ole ollut taloudellisesti mahdollisuutta rahoittaa ja ottaa ylläpidettäväksi ja 'miehitettäväksi' uusia tsasounoita Suomeen. 

Kausalan tsasouna