28 syyskuuta 2019

Kohti Parikkalaa

Ajamassa kohti parikkalaa - sää ei lupaa hyvää
Olin suunnitellut tekeväni reissun Valamoon ja Lintulaan ja samalla yrittäisin saada myös Parikkalan tsasounat kuvattua. Iso homma yleensä tsasounoiden kuvaamisessa on tavoittaa tsasounoiden avaimenhaltijat ja saada vielä kaikkien aikataulut sopimaan. Valamosta Igumeni Sergei lupasi heti että kuvaaminen onnistuu ja hän järjesti niin että sain avaimet käyttööni. Samoin Lintulasta Igumenia Mikaela lupasi että pääsen kuvaamaan tsasounat. Parikkalan kanssa alkoi haastavasti kun ensin en meinannut saada seurakunnasta vastausta, mutta sitten isä Andei Verikov vastasi ja ystävällisesti ohjasi minut avaimenhaltijalle - varsinaista isännöitsijää tsasounoilla ei ollut. Vielä oli haasteena se että toiseen tsasounaan ei avainta ollut, mutta sitten tulikin tietoa että sama avain saattaisi käydä molempiin. Avaimenhaltijana oli Tapio, joka lupautui avaamaan molempien tsasounoiden ovat, jos avain vain käy molempiin. Hän lupasi käydä varmistamassa asian. Tämä oli enemmän kuin olisin kehdannut pyytää. Kohta tulikin viesti että avain käy molempiin ja nähdään Koitsanlahden tsasounassa ensin. Olimme sopineet että menen sinne hieman aiemmin ja kuvaan ensin ulkoa ja hän voi sitten tulla sen jälkeen avaamaan oven. Näin ei tarvitse ihan niin kauan käyttää aikaa odotteluun.

Matkapäivänä lähtö oli klo 7:00 ja olin laskenut olevani perillä muutamalla pysähdyksellä 11:30 aikaan. Ja klo 12:00 olimme sopineet että Tapio tulee tsasounalle. Minulla oli tsasounasta tien nimi osoitteena ja navigaattorini ohjasi minut pikkuisia hiekkateitä lopun matkaa. Tiet näyttivät pieniltä mökkiteiltä, joissa oli renkaiden välissä heinää. Navigaattorin reitti näytti omituiselta ja näytti että se ei nyt ehkä vie ihan viisainta reittiä perille.

Tämän jälkeen tie meni aina vain pienemmäksi


Ajaessani tuollaista pientä tietä vastaan tuli rajavartioston kyltti, jossa ilmoitettiin kameravalvonnasta. Päädyin jo yhdessä vaiheessa pientä tietä pitkin pellon laitaan, josta tie kurvasi ja näytti menevän maatalon pihaan. Tie olisi ilmeisesti mennyt tuon pihan läpi eteenpäin, mutta ajattelin ettei minun nyt kenenkään kuistin edestä tarvitse alkaa ajamaan ja tein u-käännöksen. Lopulta toista pientä tietä pitkin pääsin risteykseen ja vähän isomman tien yli risteyksestä ajaen tulin tsasounan luokse. Olen varma että juuri ylittämäni isompi tie olisi ollut se helpompi reitti. Minulla kun ei ole maastoautoa ja tuo nyt ajettu reitti koetteli jo vähän autoani sekä kuskia.

Lopulta pääsin tsasounan luo

Olin sopinut Tapion kanssa meneväni tsasounalle vähän ennen häntä, jotta saan kuvattua sen ulkoa ja hänen ei tarvitse odotella niin kauaa. Olinkin jo lähes kaiken tarpeellisen ulkopuolelta kuvannut, kun Tapio ilmaantui. Kerrottuani hänelle seikkailustani pikkuteillä hän kysyi pilke silmäkulmassaan että emmehän vain käyneet Venäjän puolella? Tästä nimittäin oli vain 500m rajalle. Ja paikalliset kuulemma herkästi soittavat rajavartiolaitokselle, jos näkevät vieraan auton pyörivan siellä. Menipä tsasounan ohi myös traktori, jonka lavalla seisoi kuusi nuorta, matkalla jonnekin.

Tämä tsasouna on ollut vahvasti paikallisten ympäröivien kylien asukkaiden elämässä osana. Siinä on hautausmaa, joka on yllättävän iso siihen nähden miltä se ensin näyttää. Aidan vieressä on tietoa tsasounasta ja kartta hautapaikoista. Niinpä ymmärsin että haudat ulottuvat metsään asti. Kun kävelin näkyvän osan reunalta rinnettä alaspäin niin eteeni tulikin metsässä jo hiljalleen piiloutuvia puuristejä ja hautakiviä. Tapio tiesi kertoa että hautausmaasta osa on seurakunnan ja ilmeisesti osa yksityisen maalla. Tässä tsasounassa ei ole nyt yli vuoteen ollut yhtään palvelusta. Ja haasteelliselta näyttää tulevaisuuskin. Alue kun on jo nykyisellään erittäin laaja ja mahdollisen hallintouudistuksen myötä alueet saattavat moninkertaistua. Väkisinkin siinä tapauksessa syntynee karsintaa sen suhteen että mihin resursseja, rahallisia ja henkilösellaisia riittää. Tämäkin tsasouna kuuluu niihin, jotka on lahjoitettu seurakunnalle. Hyväntahtoinen ajatus saattaa kuitenkin muuttua seurakunnalle taakaksi, sillä lahjoitusten mukana ei tule 100 vuoden rahastoa ylläpitoon ja henkilöresursseihin. Etenkin jos tsasouna on vielä alueella, jossa ei juuri ole ihmisiä paljon jäljellä muutenkaan.

Koitsanlahden Tsasouna
Lopulta oli Koitsanlahden tsasouna kuvattu. Kun lähdimme ajamaan tsasounalta kohti Parikkalaa, eipä oltu ehditty ajamaan pitkälle kun vastaamme ajoi rajavartioston auto. Tapio kertoi seuraavalla tsasounalla, että olivat hyvin todennäköisesti matkalla tarkastamaan mikä auto siellä oikein ajelee ja kuka siellä kuvailee. En tiedä oliko asia näin, mutta tarina oli hauska. Tällä kertaa tapaaminen rajavartioston kanssa jäi kuitenkin väliin. Oli aika siirtyä kohti seuraavaa Parikkalan tsasounaa, joka sijaitsi aivan Parikkalan keskustan tuntumassa mäen päällä.

Parikkalan tsasouna

Tämä oli jälleen koristeellisempi karjalaisvaikuuteinen tuulilautoineen. Erikoisuutena se että myös sivusta tuli tuulilaudat , jotka 'läpäisivät' etureunan laudat. Sellaista esiintyy harvemmin.

Tuulilaudat edessä lävisti sivusta tuleva räystäslauta


Jostain syystä tämä tsasouna on aikanaan maalattu hirren päälle vihreällä maalilla. Sinänsä tsasouna tietysti maastoutuu paremmin ympäröivään havumetsään, mutta ei tuo kovin yleinen väri ole hirsitsasounoissa ollut, siis niissä joita olen tähän mennessä kuvannut. Tsasouna on hienolla paikalla korkealla mäen päällä. Rappusetkin sinne on vienyt etupuolen rinnettä, mutta niiden mentyä huonoon kuntoon ei ole ollut resursseja niitä uusia ja ne on poistettu nyttemmin kokonaan. Jäljellä vain portti, josta aikanaan on tultu pihalle rappusten päätteeksi.

Parikkalan tsasounan entisten rappusten nykyinen portti

Jostain syystä tikka oli keksinyt että puisessa liekkikupolissa täytyy olla jotain todella herkullista. Kun vaan löytäisi että missä se on. Varmuuden vuoksi tikka on kolkutellut koloja vähän sinne sun tänne, että helpommin löytää sitten makeat murkinat. Ilmeisesti jotain hyönteisiä siellä on meteliä pitäneet, sillä ei tikka turhaan koloja hakkaa.

Tikan koloja puisessa liekkikupolissa. Tai rivitalo

Tässä tsasounassa oli kellotorni, jossa näytti olevan kaksi suunnilleen saman kokoista kelloa. Jokaisessa pylväässäkin oli tehty koristetta ja muotoa. Tämä oli jälleen osoitus siitä kädentaidosta, jonka soisi säilyvän. Erittäin hieno tsasouna on Parikkalassa ja tässä tsasounassa onkin yleensä kerran kuussa palvelus. Kun kysyin että missä on lähin kirkko niin Tapio naurahti ja sanoi että ihan tuossa rajan takana. Niinpä tämä tsasouna on tärkeä paikallisten liturgiaelämälle. Lähin kirkko olisi Imatralla ja sinne on n. 40km matka. Kun muistaa kirkkoväen keski-iän niin tuo on matkana jo todella pitkä ja monilla mahdoton. Toivotaan että tämä tsasouna kuuluu niihin, joissa palveluksia tullaan suorittamaan jatkossakin aktiivisesti.


Nyt oli Parikkalan tsasounat saatu kuvattua. Kun kerroin että tämän jälkeen käydään jossain syömässä ja sitten ajamme Valamoon, niin Tapio suositteli paikallista mini-Bombaa, eli Kägönen (Käki kajalan kielellä) nimistä paikkaa. Noita apseja on jo nähty, joten ehdottomasti tuo piti käydä kokeilemassa. Ja totta tosiaan, oli kyllä melkoisesti Bomban talon mieleen tuova, joskin vähän pienempi. Tällä kertaa tarjolla oli muusia ja paistettuja muikkuja. Lisäksi salaatit, ja tytinät (aladoopi) ja raasteet ym olivat monipuoliset. Hieman karjalaisittain ja karjalaiseksi keittiöksi ehkä tuimaa (eli vähäsuolaista, kuten olen aikanaan oppinut), mutta pienellä lisäsuolalla maut saatiin esiin :) Ovesta sisään käydessä tervehtii täysikokoinen täytetty susi, joka saattaa jopa hieman säikäyttää.

Kägönen, jossa poikkesimme Parikkalassa syömään

Sitten nokka kohti Joensuunta, josta vauhtia Varkautta kohti. Melkoinen kaarros kartalla, mutta tietä ovat isompia ja nopeampia.




22 syyskuuta 2019

Pyhäsalmen rukoushuone - Iisalmen reissun viimeinen


Pyhän profeetta Elian rukoushuone Pyhäsalmella

Oli paluupäivä ja matkalle olin sopinut tämänkertaisista kuvauskohteita viimeisen tsasounan, joka oli Pyhän profeetta Elian rukoushuone Pyhäsalmella (Pyhäsalmi on Pyhäjärven kaupungin kuntakeskus). Tsasounan varsinainen isännöitsijä(emännöitsijä) Irina ei juuri tuohon kellonaikaan päässyt tulemaan. Niinpä olimme sopineet että menen heti aamulla kuvaamaan tsasounaa ulkopuolelta ja hänen miehensä Gennedy tulisi sitten avaamaan tsasounan ovat 10:30 matkallaan töihin. Rukoushuoneessa oli suhteellisen korkea kellotorni, joten jouduin ottamaan etäisyyttä aidan toiselle puolelle laajakulmasta huolimatta. Ristin huippuun arvioni oli n. 15m, sillä sain mitattua vain ristin palloon asti ja siitä ylöspäin arvioin itse ristin korkeuden. Edestäpäin kuvaa ottaessani jouduin seisomaan keskellä tietä ja sain tarkkailla ettei vain autoja tulisi. Ei ollut ensimmäinen kerta tsasounoja kuvatessani kun näin kävi.

Kuvasin aidan toiselta puolelta että sain koko rakennuksen kuvaan

Tsasouna oli haastava kuvata korkean kellotornin ja toisaalta hyvin lähellä rakennusta olevien aitojen vuoksi. Ja aidan takana oli tietysti kaikenlaista kasvillisuutta ja puustoa, joten käytännössä hyvät kuvauskohdat olivat aidan sisäpuolella. Kahdelta sivustalta aita oli niin lähellä että oli pakko mennä aidan ulkopuolelta kuvaamaan. Ensin puskaan ja sitten keskelle tietä :)

Kuvauspaikka piti hakea aina perimmäisestä nurkasta

Sitten oli aika vielä ottaa tsasounan mitat ja sijaintikoordinaatit ja tsasounan rakennuksen suunta - eli minnepäin tarkalleen ottaen tsasouna osoitti. Sillä aikaa kun mittasin niin Gennedy tulikin jo ja pyysin että hän sytyttäisi sillä aikaa sisällä valmiiksi jo lampukoita ja tuohuksia. Silloin kun se on mahdollista niin ne tuovat tunnelmaa ja näyttävyyttä kuviin.
Mittaustulokset vielä paperille
Sen jälkeen oli aika siirtyä ottamaan kuvia sisältä. Kuvaaminen oli haastavaa siinä mielessä että tila oli suhteellisen pitkä verrattuna leveyteen. Pituutta oli ikonostaasiin n. 8.9m kun taas leveyttä oli 4.6m Sivuseinät oli kuvattava kahdessa osassa koska ne ei kokonaisuudessaan tuolta etäisyydeltä yltäneet kuvaan.

Pyhäsalmen tsasouna
Pyhäsalmen ruokoushuone sisältä

Kuvatessani ikonostaasin ikoneita, Gennedy keksi alkaa heijastamaan ikkunasta tulevaa auringonvaloa metallilautasella ja tuloksena oli ihan hauskoja otoksia, joissa Jeesuksen ikonissa kasvot loistavat

Kristuksen kasvot loistavat auringonvaloa (heijastettuna)
Kiitettyäni vielä Gennedyä oli kuvausrupeama tältä osin päättynyt ja oli aika suunnata kotia kohti. Matkan aikana alkoi jo seuraavan kuvauksen suunnittelu, joka suuntaisi Heinävedelle Valamoon ja Lintulaan. Ja jos mahdollista niin tehtäisiin mutka Parikkaalan kautta mennessä. Jospa tällä kertaa onnistaisi se että saisi molemmat tsasounat auki samalla kertaa. Kahdesti olen yrittänyt saada sovittua tsasounakuvauksia Parikkalaan osumaan samaan aikaan, mutta vielä tähän asti se ei ollut onnistunut. Enkä ole pelkästään yhden tsasounan vuoksi sinne asti lähtenyt, kun toinen pitäisi kuitenkin tulla kuvaamaan vielä uudelleen. Katsotaan josko tuo onnistuisi tällä kertaa.

12 syyskuuta 2019

Kajaanista viimeinen ja Iisalmesta ensimmäinen

Pyhittäjä Lasari Muromalaisen tsasouna Kajaanissa

Aamu käynnistyi sillä että ajoin autoni huoltoon, jossa sille oli varattu aika selvittämään miksi sain käynnistysakun tilasta vikailmoituksia autossani. Ajoin paikalliseen Autotalo Hartikaiseen ja siellä ojensin avaimet käteen ja sain vaihdossa kahvilipukkeen yläkerran kahvilaan. Aikani 'potkiskelin uusien autojen renkaita' ja sitten lähdin etsimään että mistä sinne yläkertaan oikein pääsee. Missään siinä huollon vastaanotossa eikä autojen myyntihallissa ei näkynyt rappusia eikä opasteita kahvioon. Käväisin ulkonakin asiaa ihmettelemässä ja varmistamassa että kyllä siellä yläkerta on. Ja ulkoa olikin ovi, jossa oli kahvilan pieni mainos. Mutta minua ihmetytti vielä että ei kai se niin voi olla että huollosta pyydetään menemään yläkertaan ja asiakkaiden pitäisi kulkea sinne ulkokautta. Lopulta keksinkin että huoltotiskin takana oli ovi, jossa ei lukenut mitään, mutta siitä pääsi samaan käytävään, jossa rappuset olivat. En nyt tiedä miksi se on noin huomaamattomasti siellä ja miksei sitä ole selvästi merkitty, mutta ehkä minulla on erilainen logiikka ja ajatuksen juoksu. Tuolla päin kaikki kuulosti niin paljon leppoisemmaltakin murteesta johtuen, ettei minkään kokenut muodostuvan siellä ongelmaksi :) Yläkerran kahviossa vaihdoin kahvi+pulla lipukkeen pillimehuun ja berliinin munkiin, joten nyt oli ainakin (sokeri)energiaa tankattu huolella. Pitäisi nyt ainakin muutama tunti jaksaa.

Eipä siinä kauaa mennyt kun mehut ja pullat oli syöty ja tulin takaisin alakertaan ihmettelemään että milloinhan se autoni tai ainakin vianselvitys tulisi. Aikani sain siinä vieläkin kierrellä ja istuskella kun minut sitten huudettiin tiskille. Tiskillä kysyttiin että olenko vaihtanut autoon itse käynnistysakkua, johon vastasin 'en'. Itse asiassa en edes löytäisi sitä käynnistysakkua autosta. Sitten kysyttiin että olenko asentanut siihen itse lohkolämmittimen - sama vastaus 'en'. Mutta auton ostaessani myyjäliike kyllä asennutti siihen sellaisen. No syyksi ilmeni juuri se, että kun lohkolämmitin oli asennettu, oli käynnistysakun maa-kaapeli irroitettu eikä sitä oltu takaisin laittaessa kiristetty. Tähän asti olin onnistunut 8 kuukautta ajelemaan asfalttiteitä ja hyvin pieniä pätkiä hiekkateitä koko aikana. Nyt kun painelin sitten nimismiehen kiharaa ja satunnaisia kuoppia 20km pitkällä hiekkataipaleella niin tärinää oli riittävästi irrotamaan kengän akun navasta. Eikä käynnistysakku näin päässyt latautumaan kunnolla. Akun kenkä kiinni. Lompakosta 3 numeroinen summa pois turhaa painoa tekemästä ja matkaan.

Lasarin tsasounan portti pysäytti monessa mielessä


Aamulla oli vuorossa Kajaanin viimeinen tsasouna tällä erää ja se olisi Pyhittäjä Lasari Muromalaisen tsasouna. Olin useamman kerran useana päivänä yrittänyt tavoittaa tsasounan isännöitsijaa tai avaimenhaltijaa että olisin päässyt kuvaamaan tsasounaa sisältä. Tällä kertaa kävi niin ettei avaamaan päästy. Niinpä vaihtoehdokseni jäi jättää sisäkuvaus tekemättä ja kuvat sen minkä pystyin, eli ulkoapäin. Harmillista mutta sillä mennään. Vielä parkkipaikalla kanslisti soitti seurakunnasta ja pahoitteli ettei kukaan päässyt avaamaan. Samalla kysyin sitten että uskallanko mennä tuonne ollenkaan, kun oli portit kiinni ja huolellisesti varoituskyltit valvonnasta ja hälytysjärjestelmistä ja kameravalvonnasta. Eipä siinä mitään, enhän ollut pahantekosissa, mutta tiedänpä että turhan hälytysten laukaiseminen voi tarkoittaa monen sadan euron laskua. Mutta kun en oikein saanut selvää vastausta että miten on niin oli otettava riski ja lähdettävä kuvaamaan. Ovenripaa en kyllä kokeilisi :)

Olo oli turvallinen - pidettiinhän minua huolellisesti silmällä 

En ollut ainoa kameranpitelijä tsasounalla. Oli kieltämättä vähän erikoinen olo kuvata tsasounalla kaiken tämän nykyaikaisen valvontajärjestelmän keskiössä. Nämä ratkaisut kyllä riitelevät sen satoja vuosia vanhan käsityöperinteen kanssa, jota tsasouna edusti. Siinä vehreässä maisemassa nämä nykyajan metalliset laatikot olivat ikään kuin aivan väärässä ympäristössä, näitä kun tottuu näkemään betoniviidakoissa eikä täällä rauhan tyyssijoissa. Tälläisten ilmaantumisella on tietenkin syynsä, joka on valitettavaa. Kunnioitusta tälläisiä käsityön ja perinteen helmiä kohtaan tulisi olla sisäsyntyisesti, ettei moista varustautumista edes tarvittaisi.

Koristeelliset veistetyt tuulilaudat

Kyllä tällainen käsityö ja puun käyttö saa aina miettimään miksi se on historiaa
Se käsityön ja perinteen taito on kyllä melkoista, joka tsasounoissa parhaimmillaan kulkee, kuten tässä vanhassa vahvasti karjalaisvaikutteisessa tsasounassa. Kun jokainen puu ja lauta päättyy koristeelliseen työstämiseen, jolla myös on käytännölliset tarkoituksensa. Tulee vain mieleen että miksi tämän pitää olla nykyisin meille historiaa eikä tätä päivää.

Kun olin kuvaamassa niin alueella kävi toinenkin vieras - hän kävi tsasounan yhteydessä alueella olevalla hautausmaalla. Viipyi hetken ja poistui. Tsasouna ei siis ollut paikalla yksin vaan useampi lepäsi sen siimeksessä.


Lasarin tsasounan yhteydessä oleva hautausmaa

Seuraavaksi olikin aika ajaa Iisalmen Sonkajärvelle, jossa odotti jo seuraava tsasouna kuvaamistaan. 

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna Sonkajärvellä
Tämä tsasouna olikin 60-luvulla rakennettu ja korkeampaa sorttia. Tontti taasen oli muuttunut aikaa myöten ahtaammaksi kun ympärille on kasvanut asutusta melkoisesti. Laajakulmaisesta kuvauskalustostani huolimatta oli työn takana saada tsasouna kuvattua. Ja eipä se etupuolelta kovin helposti käynytkään kun matkaa ovelta aidalle oli hyvin vähän ja korkeutta taas tsasounalla ja sen tornilla melkoisesti. Katselin jo kaihoisasti aidan toiselle puolelle, mutta se oli yksityispihaa. Isännöitsijä Hannu kertoi siellä asuvan oikein mukavan ihmisen. Viereisellä pihalla aidan takana asuikin hiihtäjälegenda Eljas Koistinen, jolta rohkaistuin kysymään lupaa mennä ottamaan kuvaa hänen tontiltaan aidan takaa. Sen enempää ihmettelemättä että mitä tuo ulkomaalaisen näköinen mies kameratelineen kanssa siinä ovella seisoo, hän vastasi kuvauspyyntööni yhtään empimättä ja välittömästi että 'tottahan toki'. Tekisikö myöhempi sukupolvi enää kovin helposti samalla tavalla? Jonkinlaista suoraselkäisyyttä ja välittömyyttä menee kyllä tuon sodanajan sukupolven mukana. Tulipa tälläinenkin yllättävä käänne tsasounakuvaus reissullani että sain tavata kansainvälistäkin mainetta ja kunniaa niittäneen hiihtäjälegendan. 

Ei mikään tavallinen tsasounan sisäänkäynti

Sisällä oli tilavaa ja valoisaa, kiitos ikkunarivistön joka rikkoo katon toisella sivustalla ja valkoisen sisäpinnan. Arkkitehtuuri oli mielenkiintoista sinänsä että rakennus myötäili rinnettä jolle se oli rakennettu ja siksi siinä oli tasoeroja, jotka yhdistyivät rappusin. Nykyisin tehtäisiin toisin ja tasoitettaisiin maa tai kaivettaisiin rakennus maahan rinteen puolelta, niin että maan muodot eivät ohjaisi rakennusta.

Sonkajärven tsasouna sisältä
Tämän päivän tsasounat oli kuvattu. Seuraava päivä jatkuisi edelleen Iisalmen ympäristössä. Illalla pääsimme nauttimaan Iisalmen Elian kirkon upeista seinämaalauksista. Ne ilahduttavasti olivat kerronnallisia aivan kuten niihin aikoihin kirkkoja maalattiin kun iso osa kansasta ei osannut lukea. No nykyään tuo ei enää ole syynä, mutta osaan kuvitella että palveluksen aikana kirkkokansa saattaa tuijotella nenät kohti kattoa mitä siellä näkyy, eikä aika käy helposti pitkäksi. Myös kirkon tuoreeseen isännöitsijään tutustuin ja vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan. Hyvissä käsissä näkyy Iisalmen kirkko olevan.