31 elokuuta 2019

Tsasounakuvausta Kajaanissa




Kajaanin tsasounoita kartalla

Vuorossa Kajaanin seurakunnan alueella olevat tsasounat. Tsasounoiden kuvauksesta sopiminen isännöitsijöiden kanssa on oma työnsä. Ensin pitää tavoittaa heidät ja sitten pitää saada oma ja heidän aikataulunsa sopimaan niin että samalle päivälle saa mahdollisimman lähellä toisiaan oleviin tsasounoihin pääsyn. Osa isännöitsijöistä on eläkkeellä, joka antaa joustavamman mahdollisuuden heille olla käytettävissä. Mutta osa on edelleen työelämässä, joka tekee asiasta vielä asteen verran mutkikkaampaa. Lisäksi aika tekee tehtävänsä ja yksi tsasouna on pois käytöstä, toisen (yksityisen) tsasounan omistaja on siirtynyt tuonilmaisiin, eikä tsasounan käytön jatkamisesta ole tietoa. Tämä onkin haasteena näille kotipihoille ja mökeille rakennetuissa tsasounoissa. Aika moni suunnittelee luovuttavansa tsasounansa sitten seurakunnalle, mutta seurakunnilla on aika huonot mahdollisuudet ottaa uusia tsasounoita hoidettavakseen, sillä nykyisellään ei koko Suomen mittapuulla resurssit taida riittää nykyistenkään ylläpitämiseen. Lisäksi ihmisten muuttoliike ja joidenkin alueiden tyhjentyminen aiheuttaa sen ettei tsasounoihin riitä enää kävijöitä. Tähän toivon kirjani olevan osaltaan apuna ja aktivoimassa tsasounoiden käyttöä. Siksi onkin edullista se, jos tsasouna on kaiken yleisön saavutettavissa.

Saavuin sunnuntai-iltana Kajaaniin, jossa majoituin Hotelli Kajaaniin. Jo aikaa nähnyt hotelli, joka oli kuluneen näköinen, mutta siistin (puhtaan) oloinen. Ja aamiainen oli hyvä ja henkilökunta mukavaa. Näytti hotellin asiakaskunta muodostuvan työporukoista (tietyömiehiä, rakennusmiehiä jne). Hotelli oli Kajaanin keskustasta vain vajaan kilometrin päässä.

Olin suunnitellut niin että aloitan etäisimmistä tsasounoista - eli hoidan hankalimman työn ensin. Ensimmäisenä oli sovittu Kuivajärvellä olevan Pyhän Nikolaoksen rukoushuoneen kuvaus. Lähdin ajamaan aikaisin aamulla 2 tunnin ajomatkan päähän Kuivajärvelle, johon olin sopinut klo 9:00 tapaamisen Teijon kanssa, joka tulisi avaamaan oven, koska isännöitsijälle tuo ajankohta ei olisi sopinut. Matkalla tuli taas muistutus siitä että oltiin jo sen verran pohjoisessa että oltiin poronhoitoalueella.

Oltiin poronhoitialueella

Matkalla hybridiautoni alkoi ilmoitella minulle että pysäytä auto, 'pidä moottori käynnissä ladataksesi akkua'. Ajoin kuitenkin eteenpäin, matkaa oli vielä 9km hiekkatietä jäljellä. Kainuun asfalttitiet oli pääosin paljon paremmassa kunnossa kuin etelässä, mutta tämä hiekkatie muistutti etelän teistä, koska samalla tavalla joutui ajoittain väistelemään melkoisia kuoppia. Pääsin perille asti ja ennenkuin uskalsin sammuttaa auton, pidin sitä käynnissä jonkin aikaa pelkät parkkivalot päällä ja toivoin käynnistysakussa riittävän virtaa käynnistämään auto kun lähdön aika koittaisi.

Autoni näytti akkuun liittyvää vikailmoitusta ja vaati auton pysäyttämistä

Kuivajärven tsasouna olikin kaunis rakennus ja hienossa maisemassa. Tsasouna oli käytännössä jo kolmas tällä paikalla. Ensimmäisen oli vienyt tulipalo (taisi olla 20-luvulla). Silloin tsasouna oli ollut muutaman sadan metrin päässä talon yhteydessä, jossa nykyisin maatilan rakennukset. Toisen oli suomalaiset Talvisodassa polttaneet mennessään ja kolmas oli nyt tämä nykyinen. Helppoa ei ole siis ollut tämän tsasounan historiassa.

Kuivajärven tsasouna - eli Pyhän Nikolaoksen rukoushuone
Pyhän Nikolaoksen ruokoushuone on aivan rajan tuntumassa - itse asiassa lähempänä kuin ymmärsinkään. Dronen lennättäminen ei sinänsä ole kiellettyä, mutta tuolla alueella olisi pitänyt olla lentosuunnitelma ennakkoon, jota en ymmärtänyt vasta kuin jälkeenpäin. Sittemmin olenkin varustautunut Traficomin droneinfo puhelinsovelluksella (löytyy ainakin Androidille), joka kertoo tarkemmin sijaintini mukaan onko alueella jotain rajoituksia, jotta osaan tuollaisenkin asian huomioida kun ollaan rajan tuntumassa. Ne on tarkkaan määriteltyjä alueita, vaan eipä siellä Kainuun erämetsissä ja muutaman kymmenen kilometriä hiekkatietä ajellessa aina huomaakaan kuinka lähellä rajaa saattaa olla.

Kuivajärvellä oleva tsasouna on kauniilla paikalla, joskin puut peittävät maiseman

Kun oli pari tuntia ajanut, stressanut autosta ja sitten kuvannut pari tuntia siihen päälle, olikin evästauon paikka. Edessä oli tunnin ajomatka seuraavalle tsasounalle (jos auton vika ei pahenisi) ja sitten jälleen useampi tunti kuvaamista.

(Eväs)Tauko paikalla

Sitten olikin aika lähteä ajamaan Suomussalmen tsasounaa kohden. Matkalla soitin auton vikapalveluun, jossa sanottiin että 'ajoa vaan, ja soita uudelleen jos vika jatkuu'. Olin sen verran erämaiseman osoitteessa että paikalle joutuisi lähettää hinausauton - muuta apua ei olisi saatavilla. Ja aikatauluni oli sen verran tiukka ja hankalasti aikaansaatu, ettei vaihtoehtona voinut olla se että joutuisin jättämään kuvauksia tekemättä. Matkalla näkyi poroja, jotka tuntuvat toimivan vähän kuin jänikset valokeilassa. Ne lähtivät tien poskesta laukkaamaan kun lähestyin niitä autolla ja ne jatkoivat laukkaamistaan, kunnes tulin siihen tulokseen että parempi pysähtyä ja odottaa että keksivät tehdä jotain muuta kuin laukata tietä pitkin. Pysäytin auton ja kohta nekin hiljensivät vauhtia ja kääntyivät ojaa kohden ja jäivät siihen seisomaan. Niinpä pääsin niiden ohi ja sinne ne jäivät odottamaan seuraavaa autoa.

Porot hölkällä


Niinpä lähdin ajamaan seuraavaa tsasounaa kohti ja nollasin vikailmoitusta vähän väliä, joka itsepintaisesti tuli takaisin. Pääsin kuitenkin perille. Olin sopinut ajan niin että tulisin noin 13:30 ja alkaisin kuvaamaan tsasounaa ulkoapäin ja klo 16:00 tsasounan isännöitsijä ehtisi tulla avaamaan ovia sisäkuvauksia varten. Kuvasin tsasounan ulkoa ja olin hieman ennen 15:00 jo valmiina. 1h 15min oli odotettava. Nytpä autoni ilmoittikin käynnistysakkuun liittyvän vian olevan kriittinen ja kehotti katsomaan auton ohjekirjasta käynnistysohjeet. Tämä ei kuulostanut yhtään hyvältä. Niinpä taas soitin palveluun ja sieltä ei osattu sanoa muuta kuin että jos autolla ei pysty ajamaan niin siihen tilataan hinausauto. Muutoin varaavat seuraavaksi aamuksi Kajaanista huollon, joka voi katsoa löytyisikö vian aiheuttajaa.

Pyhän Ristin rukoushuone Suomussalmella

Isännöitsijä Nina saapui suoraan töistä avaamaan tsasounaa ja pääsin kuvaamaan tsasounan sisältä. Sitten olikin aika kokeilla auton käynnistämistä ja lähtihän se käyntiin. Ja pääsin sillä takaisin Kajaaniin, jonne oli 1h 15min matka. Illalla oli edessä illallispaikan löytäminen kaupungilta ja tämän jälkeen muistikorttien tallentaminen ulkoiselle kovalevylle talteen ja kameran akkujen lataaminen huomista varten. Näihinkin rutiineihin kuluu muutama tunti illassa. Luonto oli kaunista ja ensimmäinen päivä toi pientä jännitysnäytelmää mukanaa. Jännityksellä odotinkin mitä seuraava päivä ja aamun huoltokäynti autolle toisi tullessaan.

24 elokuuta 2019

Kajaani ja Iisalmi vuorossa


Tsasounoiden kuvaus jatkuu seuraavaksi Kajaanissa ja Iisalmella. Syksyn aikana pyrin saamaan tarvittavat puuttuvat kuvat kasaan (ulkopuolista apua tarvittaessa pyytäen), jotta talven aikana saadaan tehtyä kuvien editointi, sivujen taitto ja sitten keväällä saataisiin kirja painoon. Tulen tarvitsemaan vielä apua kirjan loppuun saakka viemiseen, sillä nyt on vakaasti tahtona saada projekti päätökseen ja kirja valmiiksi vuonna 2020.

12 heinäkuuta 2018

Salon tsasounan kuvausta ja 4H-yritysohjaajaksi pyyntö

Salon ortodoksinen tsasouna


Syyskuussa tulee 2 vuotta siitä, kun olin sopinut tämän tsasounan kuvauksesta, mutta muutamia päiviä ennen isäni kuoli ja peruin kuvauksen. Nyt oli mahdollisuus yrittää uudelleen ja sovinkin kuvaukset tsasounan isännöitsijän Veera Rantasen kanssa. Saloon tultaessa ajoin aurinkovoimalan ohitse. Salossa ollaan otettu askeleita uusiutuvan energian käytössä ja Salon lukio saa nykyään jo yli tarpeensa sähköä tästä aurinkovoimalasta.

Salon aurinkovoimala

Saavuin paikalle vähän sovittua aiemmin, jotta ehdin aloittelemaan kuvausta ulkopuolelta, joka ottaa oman aikansa. Tsasouna sijaitsee erittäin kauniilla alueella, ja tontti onkin saatu luterilaisen seurakunnan mailta, joka selittää sen, että tsasounan takana olevalla mäellä on luterilainen kivikirkko, joka näkyykin videossani. Kuvasin videota dronella, josta näkee yläilmoista millaisissa maisemissa tsasouna on. Tässä video:




En ollut kauaakaan ehtinyt kuvata, kun Veera ja hänen 17v poikansa Emil saapuivat. Emil oli lähtenyt mukaan, kun kuuli että tsasounaa tullaan valokuvaamaan. Hän harrastaa myös valokuvausta ja oli kiinnostunut seuraamaan toisen valokuvaajan työskentelyä. Aika menikin kuvatessa joutuisasti, kun keskustelimme kuvaamisen tekniikoista ja välineistä. Hän myös näytti muutamia hienoja maisemia ja muotokuvia, joita oli ottanut. Nopeuttipa hän myös tsasounan sisällä ongelman ratkaisua, kun ihmettelin ottaessani samasta kohdasta useampaa kuvaa päällekkäisvalotusta (HDR) varten, että miksi kuva liikkuu tarkennettaessa. Minulla oli kuvanvakain päällä, joka ei siinä kohtaa ollut tarpeen ja Emil sen keksi ennen minua. Kaksi silmäparia on aina parempi kuin yksi :) Emil myös auttoi siirtelemään tavaroitani pois kuvista aina kun vaihdoin kuvaussuuntaa, siitä oli apua. Yleensä kun noista joutuu huolehtimaan yksin niin aikaa kuluu enemmän.

Salon tsasouna on sisältä hirsi- ja lautapintainen


Siinä kuvatessa Emil sitten kysäisikin olinko tietoinen 4H-yritystoiminnasta. No viimeaikoina olin kuullut radiosta jo muutaman otteeseen nuoren 4H-yrittäjän haastattelun, joten saatoin kertoa kuulleeni siitä. Emil kertoi harkinneensa 4H-yrityksen perustamista valokuvauspalveluille, mutta tähän tarvittaisiin joku, joka toimisi hänelle yritysohjaajana. Emil kysyikin olisinko halukas lähtemään yritysohjaajaksi hänelle, kun nyt sen alan hommia teen. Epäröin ensin hieman että onko ajankäytöllisesti ja osaamismielessä minusta antamaan tarpeeksi tuohon ja pyysin että hän lähettää minulla lisätietoa aiheesta. Kotiin tullessani minulla olikin jo linkki aineistoon, josta saatoin lukea tarkemmin että mitä yritysohjaajalta edellytetään ja odotetaan. Luettuani odotukset ja vaatimukset ja vielä keskusteltuani puhelimitse Emilin kanssa, suostuin hänelle yritysohjaajaksi ja allekirjoitin oman osani sopimuksesta, jonka hänelle sitten vielä samana päivän lähetin.

Kun tsasouna oli sisältä kuvattu niin Veera ja Emil pääsivät lähtemään kotiin ja minä jäin vielä kuvaamaan yksityiskohtia ulkoa ja kuvaamaan dronella pari ilmakuvaa ja videon tsasounasta.

Salon tsasounan sisäänkäynti ja kellotorni


Aikaa oli mennyt jo sen verran monta tuntia että söin evääksi ostamani banaanin ja energiapatukan, nauttien samalla hienosta kesäpäivästä. Sitten lähdin ajamaan kotiin päin. Sen verran paljon ovat tiet muuttuneet siinä heti Salosta takaisin Vihtiin ajettaessa, että navigaattori hukkasi minut vähäksi aikaa, kuten se oli  tehnyt tullessakin. Sen mukaan ajettiin muka pitkään eteenpäin jatkuvaa tietä, vaikka edessä oli ihan selvästi T-risteys. Eipä auta aina uskoa navigaattoreita :)

02 heinäkuuta 2018

Tsasounalistan päivitystä ja rajausta

Kun loma alkaa niin alkaa sateet, vaikka kuinka olisi juuri ollut hellekausi :)

Vihdoin koitti kesäloma. Päivätyöni on ollut niin hektistä ettei kirjaprojektiin ole valitettavasti pystynyt käyttämään aikaa. Minulla on Suomen kartta seinällä jossa on nuppineuloja tarranumeroilla kunkin tsasounan kohdalla, mutta sitä ei pysty lukemaan reissun päältä. Päivitinkin tsasounat Google-mapsiin, jossa minulla on oma karttapohja johon tsasounoita lisäilen ja pääsen käsiksi tuohon karttaan mistä vain. Samoin lista tsasounoista on taulukkona dropbox-palvelussa, jotta pääsen myös siihen käsiksi paikasta riippumatta.

Tarkensin myös tsasounaluetteloa siten että jätin sinne vain erillisrakennukset jotka voidaan lukea tsasounaksi. Eli sellaiset isommissa rakennuksissa olevat huoneet, joista on tehty kappeli, niitä en sisällytä tsasounalistaan. Tällä hetkellä kokonaismäärä on 106, mutta tiedän että niitä on rakentunut/rakentumassa lisää kokoa ajan yksityisten toimesta. Toisaalta minun on jossain vaiheessa vedettävä raja projektin päätökselle jotta kirja voisi joskus valmistua. Uusia tsasounoita voi sitten viedä uudispainoksiin ja/tai web-sivuille.

Tsasounalista vietynä Google Maps omaan karttaan


Tällä hetkellä tilasto näyttää kuvattuna olevan 49 tsasounaa kuvattuna 106:sta. Ja kovasti ovat jäljellä olevat hajallaan pitkin Suomea :) Hankkeen käynnistyksestä on kohta 5 vuotta - aliarvioin suuresti tsasounoiden määrän ja sen kuinka paljon aikaa tähän projektiin menisi. Ehkä parempi etten yritä edes arvailla milloin kirja on valmis. Kunhan kuvat saa ensin otettua kaikista listalla olevista tsasounoista on vielä valtava urakka edessä käydä kuvat läpi, valita niistä kirjaan menevät, editoida ne, konvertoida kuvat kirjanpainamisessa käytettävään väriavaruuteen ja tehdä lopuksi sivuntaitto koko kirjasta kirjanpainamista varten. Harkitsenkin sitä josko kuvien editoimisen ja sivuntaiton voisi ulkoistaa projektin loppuvaiheessa ajansäätämiseksi ja projektin nopeuttamiseksi. Se on tietysti myös kustannuskysymys.




22 marraskuuta 2017

Tsasounakuvauksien jatko pääosin keväälle ja kesälle 2018

Kameran titaanirunko n. 30 asteen pakkasella muuttuu todella kylmäksi
ja kieli on pidettävä keskellä suuta, mutta varottava ettei se osu kameran runkoon :)

Kirjassa on tavoitteena olla eri vuodenajoilta kuvia osoituksena siitä että tsasounat ovat suurimmaksi ajaksi käytössä ympäri vuoden, vaikka ne helposti mielletään vain kesään kuuluviksi. Näin ei ole. Siksi olen kuvannut paljon tsasounoja myös talviaikaan. Sen verran talviajan kuvauksia jo on, että valtaosa jatkon kuvauksista tulee tapahtumaan vasta lumen sulettua keväällä kun saadaan luontoon taas vihreää. Talviaika on otollista aikaa otettujen tuhansien kuvien joukosta valikointia ja editointia painokelpoiseksi - siinä on työsarkaa myös paljon. Osa kuvista on tulevaa web-sivustoa varten, koska kaikkia ei kirjaan mahdu. Lisäksi olen kuvannut tsasounoissa olevia ikoneja ja koriste-esineitä, joita ei tekijänoikeussyistä voi julkaista ilman tekijän lupaa. Ja niiden tekijöiden löytäminen olisi liian suuri työ ja usein käytännössä mahdoton. Niinpä osa kuvista on sellaista jotka säilytän tallessa, mutta niitä ei julkaista. Niitä voidaan hyödyntää vaikka siinä tapauksessa jos jokin näistä tuhoutuu tai häviää ja tarvitaan kuvaa menetetystä esineestä.

Kuvattavaakin on vielä puolet tsasounoista jotka ovat listallani, eli työtä riittää. Valitettavasti vuosi sitten syksyllä kun olin matkalla Pälkäneelle jatkamaan tsasounakuvauksia sain puhelun isäni poismenosta ja sen jälkeen useampia kuukausia olikin huomio siihen liittyvissä järjestelyissä. Ja sitten tulikin jo se aika vuodesta kun ei ole oikein syksy eikä talvi vaan jotain siltä väliltä. Vaihdoin myös työpaikkaa joka on pitänyt minut liikkeellä kotimaassa ja ulkomailla, mutta valitettavasti ei ole mahdollistanut tsasounakuvauksia. Onpa tässä varmaan tilapäistä väsymistäkin ollut, sillä tsasounakuvaus vaikka on erittäin mukavaa aina paikanpäällä, on silti melko raskasta hommaa. Ja vaatii valoisaa aikaa, joka painottaa sitä kesään. Viimeisin rutistus Kuopiossa oli ehkä vähän liiankin intensiivinen kun yrittää saada mahdollisimman paljon kuvauksia tehtyä lyhyessä ajassa säästä huolimatta ja paleltumia saaden. Ensi kesänä 2018 tosin on pakko varmastikin tehdä taas samoin ja yrittää mahduttaa loma-ajalle niin monta kuvausta kuin mahdollista sillä keskeneräinen työ stressaa ja sen haluaa valmiiksi ja pois alta :)

Arvioni kirjan valmistumisesta on vuosi 2018-2019, sen verran paljon työtä on jäljellä - ei vain kuvaaminen vaan myös editointi. Ellei jostain tule mahdollisuutta ottaa vapaata aikaa ja tehdä sellainen kuvausrutistus jolla saisin aikataulua nopeammaksi. Pelkkään kuvaukseen, eli siihen kun olen kuvannut tsasounaa sen luona on mennyt n. 200h tähän asti ja siihen ei sisälly matkat eikä yöpymiset, vaan pelkästään itse kuvaaminen. Kuvien määrä on n. 15000 kuvaa.  Yllättävän isoja lukuja sitä syntyy kun se kuvaaminen ei todellakaan ole pihaan ajaminen, räppäisy ja pois vaan se on kohtuullisen huolellista dokumentointia jossa alta 3,5h ei yleensä selviä yhdestä tsasounasta :)

Työ kuitenkin jatkuu ja odotan innolla jokaista tsasounakuvausta! Mukavaa joulunodotusta kaikille!

08 syyskuuta 2016

Tsasounakuvaus jatkuu Salossa ja Pälkäneellä - peruuntui

Dimi Doukas kuvaamassa tsasounaa

14.12.2016 Päivitys alla olevaan aiemmin julkaistuun tekstiin: Tämä reissu valitettavasti peruuntui samana päivänä kun olin ajamassa Pälkäneelle kuvaamaan tsasounaa ja sain matkalla puhelun isäni poismenosta. Sen jälkeen huomioni oli pari kuukautta siihen liittyvissä järjestelyissä.

8.9.2016
Tsasounakuvaukset jatkuvat seuraavaksi Salossa ja Pälkäneellä. Työpaikanvaihto aiheutti muutoksia kuvaamismahdollisuuksissa ja keskittymisessä tsasounakuvausprojektiin. Nyt tilanne on se että on taas mahdollista jatkaa. Valitettavasti en voi heittäytyä tekemään tätä päätyökseni taloudellisista syistä, joka nopeuttaisi tietysti huomattavasti projektin valmistumista. Toistaiseksi on tehtävä kuvaamista ja kirjaprojektia päätyön ohella ja se toki on hitaampi tie. Vielä paljon hitaampi kuin oletin alunperin - ja toki tsasounoitakin on nyt jo tuplamäärä alkuperäiseen ymmärrykseeni niiden kokonaismäärästä. Mutta eteenpäin mennään. Päivitän taas lisää tietoa kun uusia tsasounoita on kuvattu. Mukavaa Syksyn jatkoa kaikille!

23 helmikuuta 2016

Tsasounakuvausta Kuopiossa paukkupakkasilla - 7 tsasounaa 4 päivässä

Tammikuussa minulla oli työpaikanvaihdon välissä mahdollisuus olla useampi päivä kuvaamassa tsasounoita. Valitsinkin alueeksi Kuopion ympäristön, sillä se on Nurmes-Lieksa ja Joensuun lisäksi kolmas selkeä tsasounakeskittymä Suomen kartalla. Olin yhteydessä isä Timo Honkaselkään, johon olin ollut yhteydessä jo projektin alussa. Olisin neljä päivää Kuopiossa, torstaista sunnuntaihin.

Dimi Doukas valokuva Tahko-Tour tsasouna Tahkolla
Tahko-Tour tsasouna Tahkolla

Ensimmäinen tsasouna oli Tahkolle Tahko-Tourin rakennuttama tsasouna. Otin yhteyttä Tahko-Tourin toimitusjohtajaan Elena Chiksoevaan ja hän erittäin ystävällisesti toivotti minut tervetulleeksi kuvaamaan tsasounaa. Kun saavuin kuvaamaan torstai-iltapäivästä, oli kiinteistöhuoltaja Dmitry Garin jo aurannut lunta pois tsasounan edustalta, sillä lunta oli tuona päivänä tullut ihan reippaasti.

Dimi Doukas valokuvaaja Tahkon tsasouna Tahko-Tour
Tahko-Tour tsasouna maan tasalta kuvattuna


Tahko-Tour tsaouna on saanut kunniallisen paikan lomakylän korkeimmalta kohdalta. Se näkyykin tuolta paikalta kauas ja näkymät sieltä ovat hienot.  Tsasounassa ei selvästikään ole säästelty. Sekä ulkoa että sisältä kaikki on tehty viimeisen päälle ja ikonostaasi, kynttilänjalat ja ikonit sisällä hohtavat vielä uutuuttaan. On erittäin hienoa että Tahko-Tour omistajat panostivat näin paljon tsasounan rakennuttamiseksi paikkakunnalle. Toivottavasti heidät löytää myös turistit, sillä lomakylässä on tarjontaa ja ohjelmaa vaikka kuinka.

Tämän jälkeen olikin aika suunnata majapaikkaani. Isä Timo oli suopeasti luvannut käyttööni seurakunnan kellaritiloissa olevan 'partio-kolon' yöpymistä varten sunnuntaihin asti. Seurakunnan tiloissa oli myös vierashuone, mutta se oli tuona aikana jo varattu kanttori Darja Potkoselle, johon valitettavasti en ehtinyt sen enempää tutustua kuin yhtenä iltana hänen harjoitellessaan pianolla kävin tervehtimässä ja kertomassa että jos tämän näköinen kaveri täällä hiippailee iltaisin niin ei sitten pelästy :)

Kuopion ortodoksinen seurakuntatalo
Kuopion ortodoksinen seurakuntatalo oli majapaikkanani kuvausretken ajan
Partio-koloon minulle oli yösijan valmistanut vahtimestari Eero Hyvärinen, joka toimitti minulle avaimen ja varmisti ystävällisesti muutenkin että minulla oli kaikki tarvittava. Käytettävissäni oli jääkaappi ja mikro ja vedenkeitin ja näillä pärjäisin. Alakerrasta löytyi myös WC ja suihku joten minulla oli tuolla kaikki tarvittava.

Dimi Doukas majapaikka Kuopion seurakuntatalolla partio-kolo
Majapaikkani kellarissa eli partio-kolo

Löysin kävelymatkan päästä kaupan josta hain vähän evästä tuleville päiville.

Dimi Doukas tsasounakuvaus retkellä Kuopiossa - ruokakauppa
Ruokakauppani tsasounakuvausretkellä Kuopiossa

Dimi Doukas tsasouna valokuvaus - evästä
Evästä paria seuraavaa päivää varten

Dimi Doukas tsasouna valokuvaus - evästä
Ja hieman lisää evästä

Dimi Doukas tsasouna valokuvaus - ilallinen Kuopiossa
Ensimmäinen illallinen - ja Lapin tuliainen käytössä
Aurinko nousi 9:30 ja lasku 15:30. Ja tuosta sai ottaa tunnin kummastakin päästä vielä pois koska se oli hämärän aikaa. Eli yhteen päivään en saanut käytännössä kuin kaksi tsasounakuvausta ja sekin piti kiirettä. Se jaksaa aina yllättää ihmiset että miten minulla menee yhden tsasounan kuvaamiseen 3-4 tuntia. Että eikö sen saa melkein räpsäistyä auton ikkunasta ja siinä menee minuutti :) Ei saa. Minulla kertyy yhden tsasounan kuvaamisesta 300-500 kuvaa per yksi tsasouna. Kuvat otan kolmella eri linssillä. Sisältä ja ulkoa. Nyttemmin otan vielä, jos sää ja ympäristö ja aikataulu sen mahdollistaa, muutaman ilmakuvan vielä kuvauksen päätteeksi.

Perjantaiaamuksi oli sovittu 9:30 Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasounan kuvaus Luikonlahden kylään. Tsasounan isännöitsijä Jaakko Laasola oli jo paikalla odottamassa ja harjaamassa lumia rappusilta pois. Pakkasta oli Kuopiosta ajamaan lähtiessäni -26 mutta kun pääsin tsasounalle oli asteita -30. Koska tuolloin oli vielä aamuhämärää, aloitettiin kuvaus sisältä ja kun siirryin ulos, oli pahin hämärä jo takanapäin.

Dimi Doukas valokuvaamassa Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasounaa Luikunlahdella
Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasouna Luikonlahdella

Sitten olikin 12:30 sovittu Muuruvedellä Pyhän Nikolaoksen tsasounan kuvaaminen. Isännöitsijää tuuraamassa oli Aune Markkinen avaamassa tsasounan ovia. Lähtiessä ja vielä matkaltakin piti pariin otteeseen soittaa etten ehtisi sovittuun aikaan vaan myöhästyisin sovitusta. Sen verran enemmän oli matkaa kuin odotin ja sen lisäksi navigaattori antoi kesäajan ennusteitaan matka-ajaksi. Pääsin perille ja tehtiin niin että kuvasin sisältä jotta Aune pääsisi lähtemään eteenpäin nopeammin. Sen jälkeen kuvasin ulkoa ja otin tälläkin kertaa vielä ilmakuvat päätteeksi.

Dimi Doukas valokuvaamassa Muuruveden tsasounaa Kuopiossa
Muuruveden tsasouna
Lauantai-aamuna klo 9:30 oli vuorossa Arkkipiispa Leon tsasouna Pielavedellä. Olin isä Esipaimeneen yhteydessä ja sain häneltä myötämielisesti luvan kuvata tsasouna. Ovet tuli avaamaan tsasounan rakentanut ja isännöitsijänä toimiva Väinö. Kuvauksen aikana alkoi satamaan lunta, joka kuvatessa ei ole niinkään toivottavaa ihan vain kuvausteknisistä syistä :) Piti odotella aina sellaisia hetkiä että lunta tuli mahdollisimman vähän jotta sai kuvattua ja tämä hidasti aikataulua.

Dimi Doukas valokuvaaja Arkkipiispa Leon tsasouna Pielavedellä
Arkkipiispa Leon tsasouna Pielavedellä

Tämän jälkeen siirryin kuvaamaan Haatalan tsasounaa Maaninkaan. Ovia oli avaamassa isännöitsijä Heikki Rutonen. Tsasouna oli hyvin lähellä tietä ja etenkin tsasounan takaa kuvattaessa oli odotettava ettei tiellä juuri sillä hetkellä mennyt ohi autoa tai ettei tien toisella puolella olevan omakotitalon pihalla olisi juuri sillä hetkellä ihmisiä kävelemässä, jotta olisi vähemmän editoitavaa myöhemmin.

Dimi Doukas valokuvaaja - Haatalan tsasouna
Haatalan tsasouna, Maaninka
Kun tsasouna oli kuvattu, kutsui Heikki vielä kahville kotiinsa kuvauksen jälkeen. Pakkaset oli kylmettäneet sen verran ja kun tsasounakin oli vielä sisältäkin ollut kylmä, oli ihan mukava päästä lämmittelemään ja juomaan kupponen teetä ennenkuin lähdin ajamaan takaisin Kuopioon. Heikin vaimo Sirpa olikin laittanut kahvipöydän koreaksi ja oli oikein mukava istua siinä ja tutustua heihin paremmin. Mutta kohta olikin aika jo lähteä ajamaan takaisin, sillä iltaan mahtuu vielä paljon tekemistä ennenkuin pääsisi nukkumaan. Kuvat pitää siirtää muistikorteilta ja sen jälkeen polttaa DVD-levyille varmistuskopioiksi. Ja tätä kaikkea hidasti vielä se että Mac tietokoneeni kiintolevy täyttyi vähän väliä kun olin polttanut DVD-levyjä, vaikka poistin aina poltetut kuvat väliaikaisesta kansiosta. Jokin järjestelmässä, tai sitten DVD-levyn poltto-ohjelma toimi toisin kuin pitäisi ja kerrytti sellaista mikä sitten vei tilaa levyltä eikä poistunut. Joten aikaa meni aina kaiken muun lisäksi siihen kun piti yrittää tehdä lisää tilaa. Ja ulkoiset levyasemat eivät auttaneet (niissä oli tilaa) sillä poltto-ohjelma vaatii sen että poltettavat tiedostot ovat paikallisella levyllä. Usein menikin yhteen asti yöllä ennenkuin muistit oli purettu, levyt poltettu ja akut ladattu.

Sunnuntai-aamu kun koitti niin ensimmäinen kuvattava tsasouna oli Toivalan tsasouna, jonka isännöitsijä on Leo Tuutti, mutta hän ei pääsisi avaamaan ovia, sillä oli tuolloin itse palveluksessa. Sunnuntai aamupäivä luonnollisesti on joskus hankala ajankohta saada joku avaamaan tsasouna. Sovittiin kuitenkin niin että haen avaimen läheisestä Kunnon Paikka kylpylän respasta ja käyn itsekseni kuvaamassa tsasounan ja palautan sitten avaimen takaisin kylpylään.

Dimi Doukas valokuvaaja - Kuopio Toivalan tsasouna
Toivalan tsasouna on kallion päällä iltaisin valaistuna kuin mainos moottoritielle


Oletin tsasounan olevan kylpylän yhteydessä ja menikin vähän aikaa ajellessa tsasounan ohi (jonka löysin kyllä heti) kunnes ymmärsin että kylpylä ei taidakaan olla ihan tsasounan vieressä. Tai että vieressä oleminen olisi suhteellista. Olin jo ajanut 500m tsasounan ohi pientä jyrkkiä mäkiä alas ja pelkäsin etten kohta pääse autolla takaisin. Kääntöpaikka olikin pienellä tiellä hankala löytää ja onneksi sain auton käännettyä juuttumatta mökkitiellä kiinni ja pääsin takaisin. Sitten googlasinkin jo puhelimella Kunnon Paikan osoitteen joka olikin moottoritien toisella puolella, ehkä kilometrin päässä tietä pitkin. Sain avaimen ja ajoin takaisin. Nyt lähdin ajamaan sitten tsasounalle johtavaa 'metsätietä', jossa oli yhdet autonrenkaan jäljet. Lunta oli suhteellisen paljon ja ajoin samoja auton jälkiä varovasti tien ollessa juuri yhden auton levyinen. Koska lunta oli reiluisti, ei tien reunoja selvästi erottanut, saati sitä oliko tien reunassa oja tai kiviä tms. Tsasounalle menevä tie oli muutaman sata metriä ja viimeiset parikymmentä metriä oli loivaa kaartuvaa alamäkeä. Olin jo tuossa alamäessä kun huomasin että lunta oli niin paljon ettei auto saisikaan käännettyä ja joutuisin peruuttamaan takaisin. Pysähdyin samantien ja aloin peruuttamaan samoja jälkiä takaisin. Mutkan peruuttaminen vaati tarkkuutta sillä peruuttaminen kaartavaan ylämäkeen vaati paitsi vauhtia niin myös tarkkana olemista ettei auton etukulmat osuisi taakse katsellessa aivan tiessä kiinni oleviin puihin. Pääsin mäen takaisin ylös ja aloin peruuttamaan omia jälkiäni pitkin. Muutaman kerran sain ottaa takaisin eteenpäin kun näytti että nyt lähti menemään vinoon. Auton pohja jätti pulkkamaisen jäljen lumeen, sen verran matalalla auton pohja on. Kun sain auton lopulta takaisin auratulle tielle niin käänsin auton ympäri ja peruutin vähän matkaa tsasounalle menevää tietä ja jätin auton siihen. En ajanut enää kovin pitkälle sillä en halunnut riskeerata että jäisin autolla jumiin. Sitten otin kamerakassit ja jalustan ja kannoin ne tsasounalle ja aloitin kuvaamisen.


Dimi Doukas valokuvaaja - Toivalan tsasouna Ilmakuva
Toivalan tsasouna ilmakuva - lunta oli satanut lähipäivinä reippaasti

Tsasounassa ei ollut sähkövalaistusta ja tsasouna oli hyvin pimeä sisältä päivälläkin. Sytytin kaikki tuohukset, jotka tsasounassa oli jo valmiiksi poltettuja (en siis ottanut uusia käyttöön). Tämän avulla sain tuohusten valossa kuvattua. Tuli lähes ainoana valona on hyvin punavoittoista valoa ja se näkyy kuvissakin. Kun tsasouna oli kuvattu sisältä, sammutin kaikki tuohukset ja lampukat, ja kävin käytännössä kolme kertaa vielä varmistamassa ettei minkään nurkan tai hirren taakse jäänyt yhtään tuohusta tai lampukkaa palamaan.



Toivalan tsasouna sisältä. Ikkunoista tuli vain vähän valoa ja
tuohuokset tekivät suurimman osan valoa. Tässä jo kuvan reilua punaisuutta jälkieditoitu pois.

Tsasouna oli kalliolla joka edessä rajoittui korkeaan pudotukseen (kallioleikkaukseen) moottoritielle, joka oli aidattu. Myös toisella tsasounan reunalla (oikealla puolella edestä katsoen) oli luminen ja jäinen kallion reuna ja pudotusta sellaiset 1,5-2m. Tämä vaikeutti kovasti kuvaamista sillä etäisyyttä olisi tarvittu enemmänkin mutta en voinut mennä niin alas (ja se olisi ollut jokseenkin vaarallistakin) jäistä kalliota pitkin kiipeillen.

Dimi Doukas valokuvaaja tsasounan kuvaamista kallion reunalla
Kuvauspaikkani oli kallion reunalla siten että nojasin
selkäni puuhun joka nousi kallion reunasta ja yritin olla putoamatta

Dimi Doukas valokuvaaja Kuopiossa Toivalan tsasouna ja moottoritie
Toivalan tsasouna Kuopiossa on näköalapaikalla
moottoritien kallioleikkauksen päällä


Tämän jälkeen oli jäljellä vielä viimeinen tsasouna joka olisi Syvänniemen tsasouna. Ovet oli jo valmiiksi aukaissut ja lunta rappusilta lakaissut tsasounan isännöitsijä Tuomo Tuovinen

Syvänniemen tsasouna
Tsasounan ympäröi verkkoaita ja aidan takana on kaadettu reilusti puita (ilmeisesti enemmän tai vähemmän roskapuuta), jotka odottivat vielä keräämistä. Niinpä kun tsasounaa piti kiertää kuvaamassa niin oli mentävä aidan ulkopuolelle saadakseen riittävästi etäisyyttä. Ja puiden päälle oli tullut useamman kymmenen senttiä lunta. Olikin jännittävää astella niiden kaadettujen puiden ja oksien päällä, kun ei nähnyt mitä lumen alla oli. Kameran jalusta toimi tunnustelijana kun tökin sillä eteeni hankeen ja yritin hahmottaa olisiko seuraavan askeleen alla oksistoa, puun runko, kivi vai kuoppa. Hitaasti edeten homma kuitenkin onnistui ja pääsin kiertämään tsasounan toiselta sivulta ja takaa aidan ulkopuolelta. Hämärä jo laskeutui ja kun olin kuvannut niin oli jo käytännössä pimeää Sitten olikin aika lähteä ajamaan Kuopiosta Vihtiin eli n. 6 tunnin matka talvisessa kelissä. Ennen sitä pidin kuitenkin evästauon. Minulla oli termoskannussa kuumaa vettä, kertakäyttömukeja ja teetä sekä muutama sokerikorppu eväänä. Pimeässä tsasounan edustalla autossa istuen pidin evästauon ja sitten käskin tomtomin ohjaamaan minut kotiin. No navigaattori tyypilliseen tapaansa vaihtoi matkalla pariin otteeseen reittiä ja olin jo liian pitkällä kun huomasin ettei navigaattori vienytkään minua Varkauden kautta, kuten aluksi näytti. Lopulta päädyin ajamaan Toivakan läpi ja sieltä nousemaan Jyväskylä-Heinola väliselle tielle. Toivakan läpi ajaessani muistelin että eikös Arja Koriseva asu Toivakassa ja toivotin hänelle nopeata paranemista ajatuksissani. Tästä eteenpäin reitti olikin hyvin tuttu ja matka meni joutuisasti.

Seuraavana päivänä nousikin rakkulat molempien käsien niihin kolmeen sormenpäihin jotka olivat usein paljaana kuvatessa erityishansikkaissa. Vaikka yritin käyttää kameraa hansikkailla siten että kaikki sormet olivat hansikkaan sisällä, niin niiden kameran toiminta- ja säätönappien painaminen ei vain onnistunut siten. Minulla oli matkassa hansikkaat, joissa vain kolme sormenpäätä jää paljaaksi kummassakin kädessä. Mutta 30 asteen hujakoilla oleva pakkanen teki tehtävänsä, vaikka niitä laittoi hanskaan ja taskuihin aina kun oli mahdollista. Mutta kuvaaminen vei jo muutenkin aina 3-4 tuntia per tsasouna joten en pystynyt hidastelemaan yhtään enempää enkä pitämään lämmittelytaukoja viiden minuutin välein. Aikaa olisi kulunut aivan liiaksi ja kuvaaminen olisi jäänyt vain yhteen tsasounaan päivässä. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt kuin että nahka siltä kohtaa vaihtui parin päivän aikana. Enpä muista aiemmin palelluttaneeni sormia niin että niihin tulee rakkulat. Mutta säikähdyksellä siitäkin selvisi.

Tältä näytti kamera n. 30 asteen pakkasessa. 2 akkua akkukahvassa
kestivät hienosti pakkasen toisin kuin kuvauskopterin akut.


06 helmikuuta 2016

Kaikkien Pyhien tsasouna Metsolassa Lohjalla Syyskuussa

Metsolan tsasouna Lohjalla - valokuvaus Dimi Doukas, Vihti
Kaikkien Pyhien tsasouna Lohjalla

Syyskuussa 9. päivä 2015 kävin kuvaamassa Metsolan tsasounan eli 'Kaikkien Pyhien Tsasouna' Lohjalla. Tsasouna sijaitsee hautausmaan yhteydessä. Tsasounan ovet minulle tuli avaamaan sovitusti tsasounan isännöitsijä Seppo Pesonen. Päivä oli melko poutainen ja ympärillä olevat korkeat männyt saivat aikaan sen että puiden välistä tsasounaan osuva aurinko aiheutti kirkkaita 'läikkiä' tsasounaan ja vastaavasti kovia varjokohtia. 

Ilmakuva Lohjan Metsolan Kaikkien Pyhien tsasounasta - Valokuvaus Dimi Doukas, Vihti
Ilmakuva Lohjan Metsolassa olevasta Kaikkien Pyhien tsasounasta

Vaikka päivä sinänsä on kaunis kun aurinko paistaa niin valokuvaamisen kannalta se ei ole paras valaistusolosuhde. Mutta se kuuluu asiaan. Säät ja vuodenajat vaihtelevat ja näin tsasounoista saadaan hyvin erilaisia kuvia ja erilaisia tunnelmia. Kameralle tuo vain aiheuttaa haasteen koska kamera ei ole läheskään niin kehittynyt tasaamaan valaistuksen olosuhteita kuin ihmissilmä on. Me näemme sekä varjossa että valossa olevat asiat. Kamera näkee vain jommankumman. Kameran dynamiikka ei riitä tallentamaan kaikkea. Siksi otankin useita kuvia samasta kohtaa, jotka voin yhdistää jälkeenpäin HDR (high dynamic range) tekniikalla ja saada näin ikäänkuin venytettyä tuota dynamiikka-aluetta. 

Lohjan Metsolan tsasounan katon reunan koristuksia - valokuvaus Dimi Doukas, Vihti
Katon päätyjen ja reunan kaunistuksia
Ulkoapäin tsasouna on ottanut vaikutteita rajantakaisista tsasounoista porrastavan katon osalta, joskaan tsasouna ei näytä kuitenkaan siltä että se olisi varsinainen kopio jostain rajantakaisesta. Sen pelkistetyt muodot kuitenkin antaa ymmärtää että tsasouna on suunniteltu ja piirretty ihan 'insinööripohjalta', mutta tsasounan malli on selvästi mukailtu perinteisemmästä tsasounasta. Katon päätylaudat on kuitenkin nätisti koristeltu perinteiden mukaisesti.

Metsolan tsasouna Lohjalla sisäkuva - valokuvaus Dimi Doukas
Metsolan tsasouna Lohjalla - sisäkuva
Tsasouna on hirsinen ja puupintainen myös sisältä. Hirret aiheuttavat yleensä voimakkaan punaisuuden kuvissa, jota joutuu sitten jälkeenpäin palauttelemaan lähemmäs normaalia. Pitkä polttoväli saa aikaan säteet kynttilälampuissa. Ja päällekkäisvalotuksen ansiosta myös ikkunoista näkyy vähän muutakin kuin kirkasta valkoista. Tsasounan katto on sisältä satulakaton mallinen. Tsasounan päätyjen katon porrastus taasen tuo alttariin ja eteisosaan erilaiset katon korkeudet, samoin alttariosa on kapeampi kuin muu osa tsasounaa.

Lohjan Metsolan tsasounan porrastettu katto ilmakuva - valokuvaus Dimi Doukas, Vihti
Tsasouna porrastuva katto

Piispa Arsenin kädenjälki on mukana myös tsasounan kaunistamisessa ja tsasounan on siunannut käyttöön Helsingin metropoliitta Ambrosius.






05 joulukuuta 2015

Mikkelin hautausmaan tsasouna

Mikkelin ortodoksisella hautausmaa sijaitsee luterilaisen hautausmaan yhteydessä, ollen kuitenkin oma pieni alueensa. Saavuin elokuussa kuvaamaan hautausmaalle taivaan ollessa tasaisen harmaa ja ohuen sateen ripotellessa. Sade ajoittain loppui kuvauksen aikana, mutta alkoi taas välillä ja se näkyy joissain kuvissa pisaroina linssissä. Tsasouna on pyhitetty Paraskevalle ja tämä tsasouna oli niitä pienempiä tsasounoita kooltaan. Tämäntyyppisissä tsasounoissa palvelukset ja rukoileva kansa levittäytyy tsasounan edustalle silloin kun ihmisiä on yhtään enempää. Ja voi olla että vain palvelusta toimittava papisto käytännössä on tällöin tsasounan sisällä. Yhtäkaikki, tämä tsasouna oli hienossa ympäristössä, kauniiden mäntyjen keskellä. Tsasounan ovet tuli minulle avaamaan tsasounan vahtimestari Esko Kaikkonen.

Mikkelin ortodoksisen hautausmaan Pyhän Paraskevan tsasouna
Mikkelin ortodoksisen hautausmaan Pyhän Paraskevan tsasouna
Kuten olenkin jo kertonut, on hautausmaat minulle rauhoittava ja mukava paikka, jossa minua ympäröivät edesmenneet ihmiset. Tsasouna on rakenteeltaan yksinkertainen hirsirakennus, mutta erikoisuutena on katon eteenpäin kärkenä työntyvä 'räystäsosa', jollaista muotoa näkee joissain rajantakaisissa 'arkki'-malleissa - jopa niin että eri korkuiset katot laskeutuvat räystäs räystäältä alaspäin. Katolla oleva risti ja etenkin sen alla oleva paanukupoli oli taas hieno näyte käsityöstä.

Ortodoksiristi, paanukupoli
Tsasounan katolla ortodoksiristi paanukupolin päällä
Olin ottanut mukaan myös drone-kuvauskopterin, jolla otin vielä muutaman ilmakuvan tsasounasta ja sitten yhden kuvan aivan puiden ja tsasounan yläpuolelta. Huomasinpa jälkeenpäin kuvassa että hautausmaan tiet muodostavat taivaalle näkyvän ristin. Siinä taitaa sattumalta olla hienoa symboliikkaa.

Ortodoksinen hautausmaa ja taivaalle näkyvä risti
Ortodoksinen hautausmaa ja taivaalle näkyvä risti


22 elokuuta 2015

Leppävirran rukoushuone

Tsasouna Leppävirralla
Rukoushuone Leppävirralla
Tämä tsasounakuvaus oli vähän ex tempore siinä mielessä että olin Mikkelissä muilla asioilla ja keksin että voisin kuvata samalla jonkin lähistöllä olevan Tsasounan. Ensin oli ajatukseni käydä kuvaamassa Visulahden tsasouna, mutta tsasounan avainta ei siihen hätään löytynyt. Lähistöllä Leppävirralla oli toinenkin tsasouna (viralliselta nimeltään Pyhien Karjalan valistajien muistolle pyhitetty ruokoushuone, mutta käytän tässä teksitssä nimitystä tsasouna), mutta en saanut isännöitsijää kiinni ja ajattelin että ajanpa sinne katsomaan ja kokeilen onneani. Saavuin tsasounan pihalle ja tsasouna oli kiinni enkä edelleenkään tavoittanut puhelimella isännöitsijää. Noin kymmenen minuuttia pihalla kierreltyäni tarkastelemassa tsasounaa ja sen ympäristöä, pihaan ajoi auto josta nousi naishenkilö joka alkoi nostaa auton takakontista kiviä tsasounan pihalla rakenteilla olevan kukkapenkin reunaan. Osoittautuikin että siinähän oli tsasounan isännöitsijä (tai siis emännöitsijä) Marjukka Levy. Hänellä oli asiaa kaupungille mutta tunnin päästä hän voisi tulla avaamaan ovet niin pääsisin kuvaamaan. Kannatti tulla :)

Tsasounan editse tuleva tie on ylämäkeä ja tsasouna on hyvin lähellä tätä tietä. Samoin tsasounan edessä kasvaa pensasaita. Niinpä tsasounan edestä kuvaaminen osoittautui haastavaksi, sillä kun oli pensasaidan sisäpuolella, oli liian lähellä. Ja kun meni pensasaidan toiselle puolelle, oli aidan takana heti jyrkkä muutaman metrin rinne alaspäin. Tiellä ollessa oli muutaman metrin alempana ja kuvakulma ei ollut paras mahdollinen, senkään vuoksi että alhaalta kuvattaessa myös välissä oleva pensasaita oli näköesteenä.  Oli seisottava kirjaimellisesti keskellä tietä kun otti kuvaa ja odotettava hiljaista hetkeä kun ei tullut autoja. En olisi uskonut tällä syrjäisemmän näköisellä tiellä kulkevan niin paljon autoja, mutta ylempänä mäen päässä oli ilmeisesti hautausmaa jonne ihmiset olivat menossa käymään. Maine taas kasvoi kun seisoi kuvaamassa keskellä ajotietä :)

Muu osa pihasta olikin sitten nurmikenttää ja en tällä kertaa joutunut kuvaamaan kuusien ja mäntyjen oksien takaa. Monessa tsasounassa onkin tullut ympärillä tiheästi kasvavien ja tsasounan peittävien puiden kohdalla jostain syystä moottorisaha mieleen, mutta ei onneksi tässä :)

Sitten otin sisäkuvat ja siellä huomasinkin että tässä tsasounassa oli vähän harvinaisempi asia, eli parvi kuoroa varten. Tuli mieleen Valamon pääkirkko, jossa sellainen myös löytyy. Tässä tsasounassa ei tuota parvea juuri kuorolle kuitenkaan käytetä vaan siitä on muodostunut sellaisten tavaroiden säilytystila, joita tarvitaan vain kausittain. Hyvä niin, minustakin kuorossa laulaneena, parempi paikka on laulaa kirkkokansan luona eikä jossain korkealla eristettynä. Ja olisihan se käytännössäkin hankalaa jos kuorolainen menee ehtoollista nauttimaan ja saa könytä rappuja edestakaisin.

Tämä tsasouna oli tyyliltään näitä vähän suorempia, joita rakennettiin sodan jälkeen. Näitä samantapaisia on useampia ja ne ovat malliltaan melkoisen suoria ja lautavuorattuja. Osin syynä on ollut saatavilla ollut materiaali ja rakennuksen yksinkertaisuus/helppous. Mutta on syinä ollut joissain tapauksissa ikävä kyllä myös se, että rakennusluvan saamiseksi on edellytyksenä ollut se ettei tsasouna ole saanut muistuttaa ulkomuodoltaan venäläisiä rakennuksia - eli 'perinteisempää tsasounaa'. Äkkiseltään ulkomuodon perusteella tällaista rakennusta voi erehtyä pitämään luterilaisena kirkkona, ennen kuin katsoo ylinnä näkyvän ristin vähän tarkemmin. Etenkin silloin kun tällaisessa rakennuksessa ei ole liekin muotoisia kupoleita, jotka paljastaisivat sen nopeammin ortodoksiseksi.

28 kesäkuuta 2015

Video Pietarsaaren tsasounan kuvaamisesta

Video, jossa näkyy mitä tsasounan kuvaus käytännössä on. Olin torstaina 25.6.2015 kuvaamassa Pietarsaaressa tsasounaa. Hyttyset oli lähes kolibrin kokoisia ja niitä oli paljon :)

25 toukokuuta 2015

Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasouna Mikkelissä - vahtikoira ja silta

Olimme sopineet Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasounan kuvauksesta tsasounan isännöitsijän, Ilkka Lapin kanssa. Ajoin annettujen ohjeiden mukaisesti, ensin Porrassalmenkatua pitkän matkaa, katua jolla mummoni oli aikanaan joitain vuosia asunut ollessaan lääkärinä. Kunnes tie vaihtoi nimeä ja halkoi metsää ja maalaismaisemaa. Ja taas kerran huomasin että tie kapenee ja kapenee, muuttuu sitten hiekkatieksi ja kapenee vielä entisestään samalla kun etenen syvemmälle metsään. Näin on useamman tsasounan kohdalla. Ilkka oli kertonut minulle että loppumatkasta minun pitää ylittää autolla puinen 'silta' jonka edestä useampi on soittanut ja varmistanut että onko tämä nyt oikeasti se siltä vai onko jossain isompi autoille tarkoitettu. Juuri ennen siltaa minua tervehti (tai yritti ajaa pois) punaturkkinen koira, josta en nyt oikein erottanut oliko se pystykorva vai karhukoira. Joku sellainen kuitenkin joka aina räksyttää ja jahtaa autoa. Ja joka on todennäköisesti hyvä metsästyskoira hirvijahtiin.

Tsasounalle menevän sillan vahtikoira
Tsasounalle vievää siltaa vahti aivan erityinen vahtikoira


Hidastin ryömimisnopeuteen ja koira pyöri auton edessä ja siirtyi sitten auton sivulle jolloin uskalsin jatkaa matkaa. Silta on vähän liian suureellinen nimi puille joita pitkin ylitettiin n. 6-7 metrin pituinen matka muutamakymmen senttiä veden pinnan yläpuolelta. Kaiteita ei ollut joten oli syytä pitää auto suorassa ja renkaat niille tarkoitettujen lautojen päällä. Varoittelujen perusteella odotin itse asiassa jotain vielä pahempaa. Nyt hyvällä säällä ja kun oli paljon valoa, ei ylittämisessä ollut ongelmia. Kovassa vesisateessa saati sitten kun lumi on peittänyt kaiken niin ettei tien reunoja erota, voisi asia olla jo hyvin toisenlainen. Ylitin sillan ja kohta olisin perillä.

Tsasounalle vievä siltä
Tämä silta on ylitettävä jos mielii päästä perille


Pienet mustavalkoiset tsasounakyltit (joissa oli tsasounan kuva) johdattivat risteyskohdissa sille tielle joka veisi perille. Ilmeisesti matkalla harvakseltaan olevien talojen pihalle oli eksynyt jo sen verran monta turistia että joissain kohti oli teiden haarautumiskohdissa itse tehtyjä 'pakollinen ajosuunta' liikennemerkkejä opastamassa tienhaarassa oikeaan suuntaan.

Pyhän Aleksanteri Syväriläisen muistolle pyhitetty tsasouna
Pyhän Aleksanteri Syväriläisen muistolle pyhitetty tsasouna

Saavuin tsasounalle ja näin vasemmalla ylhäällä vaaran päällä pienen tsasounan. Isännöitsijä Ilkka Lappi tuli pari minuuttia minun jälkeeni. Otin autosta kuvausvälineet ja kiipesimme polkua tsasounalle. Ilkka kertoi tsasounan syntyvaiheista ja hauskahan tuo tarina oli. Harva tsasouna on rakennettu niin että ensimmäinen valmis asia on ollut ovenkahva :) Tsasouna on pääasiassa Ilkka Lapin rakentama ja hänen piirustustensa perusteella tehty. Tsasouna on piirretty Ohlovan tsasounan valokuvan perusteella, sitä mukaillen. Ja tämäkin tsasouna on piirretty vailla aiempaa kokemusta lyijykynällä rakennuslautakuntaa varten. Katsoen mallia oman talon piirustuksista ja pyrkien samansuuntaiseen lopputulokseen. Ja läpihän tuo meni. Auttamassa oli oma veli hirsien osalta ja lähialueen naapurit sekä moni muu kauempaa on auttanut ja lahjoittanut tsasounalle erilaisia tarvittavia asioita. Tsasounan kellot ovat kierrätystavaraa - uuden käytön on saanut mm. lehmien juoma-automaatin astiaosa, josta on tullut tsasounan kello. Yksi neljästä kellosta, joista yksikään ei ole alunperin ollut kello, mutta innovatiivisten naapureiden käsien kautta kukin esine on saanut kellon viran. Tsasouna on myös ensimmäinen tsasouna jonka lähistöön on myös piilotettu geokätkö. Enempää en sen sijainnista paljasta, sen etsiköön jokainen geokätköilijä ihan itse :)

Kuvatessani huomaamattani menin metrin päästä tätä pesää, jonka huomasin
vasta kun melkoisen iso lintu lensi kovaäänisin siiveniskuin pakosalle mutta jäi lähistölle 


Otettuani kuvat, tarjosi Ilkka Lappi vielä kotonaan kuistilla teetä ja voileipiä. Keskustelimme ortodoksisuudesta, siitä minne elämä oli kumpaakin vienyt, työelämässä kuin maantieteellisesti. Katsoimme auringon laskiessa muutaman kymmenen metrin päässä olevan lammen rantaa, jossa ilmeisesti kaakkuri kävi lähellä rantaa - lähempänä kuin se oli tähän mennessä uskaltanut tulla. Pihakanat olivat menneet jo viideltä yöpuulle joten niitä en nähnyt. Ne heräisivät sitten taas auringon noustessa kukon kiekumiseen.


Ilkka Lappi ja Pyhän Aleksanteri Syväriläisen muistolle pyhitetty tsasouna Mikkelissä
Ilkka Lappi ja Pyhän Aleksanteri Syväriläisen muistolle pyhitetty tsasouna Mikkelissä
Oli aika lähteä ja ajoin saman reitin takaisin. Tällä kertaa pysähdyin sillan eteen ottamaan kuvan siitä. Koiraa ei näkynyt enää, sekin oli lähtenyt yöpuulle.

Kiitos Ilkalle mukavasta opastuksesta sekä vieraanvaraisuudesta! Monia armorikkaita vuosia!