Leppävirran rukoushuone

Rukoushuone Leppävirralla

Tämä tsasounakuvaus oli vähän ex tempore siinä mielessä että olin Mikkelissä muilla asioilla ja keksin että voisin kuvata samalla jonkin lähistöllä olevan Tsasounan. Ensin oli ajatukseni käydä kuvaamassa Visulahden tsasouna, mutta tsasounan avainta ei siihen hätään löytynyt. Lähistöllä Leppävirralla oli toinenkin tsasouna (viralliselta nimeltään Pyhien Karjalan valistajien muistolle pyhitetty ruokoushuone, mutta käytän tässä teksitssä nimitystä tsasouna), mutta en saanut isännöitsijää kiinni ja ajattelin että ajanpa sinne katsomaan ja kokeilen onneani. Saavuin tsasounan pihalle ja tsasouna oli kiinni enkä edelleenkään tavoittanut puhelimella isännöitsijää. Noin kymmenen minuuttia pihalla kierreltyäni tarkastelemassa tsasounaa ja sen ympäristöä, pihaan ajoi auto josta nousi naishenkilö joka alkoi nostaa auton takakontista kiviä tsasounan pihalla rakenteilla olevan kukkapenkin reunaan. Osoittautuikin että siinähän oli tsasounan isännöitsijä (tai siis emännöitsijä) Marjukka Levy. Hänellä oli asiaa kaupungille mutta tunnin päästä hän voisi tulla avaamaan ovet niin pääsisin kuvaamaan. Kannatti tulla :)

Tsasounan editse tuleva tie on ylämäkeä ja tsasouna on hyvin lähellä tätä tietä. Samoin tsasounan edessä kasvaa pensasaita. Niinpä tsasounan edestä kuvaaminen osoittautui haastavaksi, sillä kun oli pensasaidan sisäpuolella, oli liian lähellä. Ja kun meni pensasaidan toiselle puolelle, oli aidan takana heti jyrkkä muutaman metrin rinne alaspäin. Tiellä ollessa oli muutaman metrin alempana ja kuvakulma ei ollut paras mahdollinen, senkään vuoksi että alhaalta kuvattaessa myös välissä oleva pensasaita oli näköesteenä.  Oli seisottava kirjaimellisesti keskellä tietä kun otti kuvaa ja odotettava hiljaista hetkeä kun ei tullut autoja. En olisi uskonut tällä syrjäisemmän näköisellä tiellä kulkevan niin paljon autoja, mutta ylempänä mäen päässä oli ilmeisesti hautausmaa jonne ihmiset olivat menossa käymään. Maine taas kasvoi kun seisoi kuvaamassa keskellä ajotietä :)

Muu osa pihasta olikin sitten nurmikenttää ja en tällä kertaa joutunut kuvaamaan kuusien ja mäntyjen oksien takaa. Monessa tsasounassa onkin tullut ympärillä tiheästi kasvavien ja tsasounan peittävien puiden kohdalla jostain syystä moottorisaha mieleen, mutta ei onneksi tässä :)

Sitten otin sisäkuvat ja siellä huomasinkin että tässä tsasounassa oli vähän harvinaisempi asia, eli parvi kuoroa varten. Tuli mieleen Valamon pääkirkko, jossa sellainen myös löytyy. Tässä tsasounassa ei tuota parvea juuri kuorolle kuitenkaan käytetä vaan siitä on muodostunut sellaisten tavaroiden säilytystila, joita tarvitaan vain kausittain. Hyvä niin, minustakin kuorossa laulaneena, parempi paikka on laulaa kirkkokansan luona eikä jossain korkealla eristettynä. Ja olisihan se käytännössäkin hankalaa jos kuorolainen menee ehtoollista nauttimaan ja saa könytä rappuja edestakaisin.

Tämä tsasouna oli tyyliltään näitä vähän suorempia, joita rakennettiin sodan jälkeen. Näitä samantapaisia on useampia ja ne ovat malliltaan melkoisen suoria ja lautavuorattuja. Osin syynä on ollut saatavilla ollut materiaali ja rakennuksen yksinkertaisuus/helppous. Mutta on syinä ollut joissain tapauksissa ikävä kyllä myös se, että rakennusluvan saamiseksi on edellytyksenä ollut se ettei tsasouna ole saanut muistuttaa ulkomuodoltaan venäläisiä rakennuksia - eli 'perinteisempää tsasounaa'. Äkkiseltään ulkomuodon perusteella tällaista rakennusta voi erehtyä pitämään luterilaisena kirkkona, ennen kuin katsoo ylinnä näkyvän ristin vähän tarkemmin. Etenkin silloin kun tällaisessa rakennuksessa ei ole liekin muotoisia kupoleita, jotka paljastaisivat sen nopeammin ortodoksiseksi.

Video Pietarsaaren tsasounan kuvaamisesta

Video, jossa näkyy mitä tsasounan kuvaus käytännössä on. Olin torstaina 25.6.2015 kuvaamassa Pietarsaaressa tsasounaa. Hyttyset oli lähes kolibrin kokoisia ja niitä oli paljon :)

Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasouna Mikkelissä - vahtikoira ja silta

Olimme sopineet Pyhän Aleksanteri Syväriläisen tsasounan kuvauksesta tsasounan isännöitsijän, Ilkka Lapin kanssa. Ajoin annettujen ohjeiden mukaisesti, ensin Porrassalmenkatua pitkän matkaa, katua jolla mummoni oli aikanaan joitain vuosia asunut ollessaan lääkärinä. Kunnes tie vaihtoi nimeä ja halkoi metsää ja maalaismaisemaa. Ja taas kerran huomasin että tie kapenee ja kapenee, muuttuu sitten hiekkatieksi ja kapenee vielä entisestään samalla kun etenen syvemmälle metsään. Näin on useamman tsasounan kohdalla. Ilkka oli kertonut minulle että loppumatkasta minun pitää ylittää autolla puinen 'silta' jonka edestä useampi on soittanut ja varmistanut että onko tämä nyt oikeasti se siltä vai onko jossain isompi autoille tarkoitettu. Juuri ennen siltaa minua tervehti (tai yritti ajaa pois) punaturkkinen koira, josta en nyt oikein erottanut oliko se pystykorva vai karhukoira. Joku sellainen kuitenkin joka aina räksyttää ja jahtaa autoa. Ja joka on todennäköisesti hyvä metsästyskoira hirvijahtiin.

Tsasounalle vievää siltaa vahti aivan erityinen vahtikoira

Hidastin ryömimisnopeuteen ja koira pyöri auton edessä ja siirtyi sitten auton sivulle jolloin uskalsin jatkaa matkaa. Silta on vähän liian suureellinen nimi puille joita pitkin ylitettiin n. 6-7 metrin pituinen matka muutamakymmen senttiä veden pinnan yläpuolelta. Kaiteita ei ollut joten oli syytä pitää auto suorassa ja renkaat niille tarkoitettujen lautojen päällä. Varoittelujen perusteella odotin itse asiassa jotain vielä pahempaa. Nyt hyvällä säällä ja kun oli paljon valoa, ei ylittämisessä ollut ongelmia. Kovassa vesisateessa saati sitten kun lumi on peittänyt kaiken niin ettei tien reunoja erota, voisi asia olla jo hyvin toisenlainen. Ylitin sillan ja kohta olisin perillä.

Tämä silta on ylitettävä jos mielii päästä perille

Pienet mustavalkoiset tsasounakyltit (joissa oli tsasounan kuva) johdattivat risteyskohdissa sille tielle joka veisi perille. Ilmeisesti matkalla harvakseltaan olevien talojen pihalle oli eksynyt jo sen verran monta turistia että joissain kohti oli teiden haarautumiskohdissa itse tehtyjä 'pakollinen ajosuunta' liikennemerkkejä opastamassa tienhaarassa oikeaan suuntaan.

Pyhän Aleksanteri Syväriläisen muistolle pyhitetty tsasouna

Saavuin tsasounalle ja näin vasemmalla ylhäällä vaaran päällä pienen tsasounan. Isännöitsijä Ilkka Lappi tuli pari minuuttia minun jälkeeni. Otin autosta kuvausvälineet ja kiipesimme polkua tsasounalle. Ilkka kertoi tsasounan syntyvaiheista ja hauskahan tuo tarina oli. Harva tsasouna on rakennettu niin että ensimmäinen valmis asia on ollut ovenkahva :) Tsasouna on pääasiassa Ilkka Lapin rakentama ja hänen piirustustensa perusteella tehty. Tsasouna on piirretty Ohlovan tsasounan valokuvan perusteella, sitä mukaillen. Ja tämäkin tsasouna on piirretty vailla aiempaa kokemusta lyijykynällä rakennuslautakuntaa varten. Katsoen mallia oman talon piirustuksista ja pyrkien samansuuntaiseen lopputulokseen. Ja läpihän tuo meni. Auttamassa oli oma veli hirsien osalta ja lähialueen naapurit sekä moni muu kauempaa on auttanut ja lahjoittanut tsasounalle erilaisia tarvittavia asioita. Tsasounan kellot ovat kierrätystavaraa - uuden käytön on saanut mm. lehmien juoma-automaatin astiaosa, josta on tullut tsasounan kello. Yksi neljästä kellosta, joista yksikään ei ole alunperin ollut kello, mutta innovatiivisten naapureiden käsien kautta kukin esine on saanut kellon viran. Tsasouna on myös ensimmäinen tsasouna jonka lähistöön on myös piilotettu geokätkö. Enempää en sen sijainnista paljasta, sen etsiköön jokainen geokätköilijä ihan itse :)

Kuvatessani huomaamattani menin metrin päästä tätä pesää, jonka huomasin
vasta kun melkoisen iso lintu lensi kovaäänisin siiveniskuin pakosalle mutta jäi lähistölle 

Otettuani kuvat, tarjosi Ilkka Lappi vielä kotonaan kuistilla teetä ja voileipiä. Keskustelimme ortodoksisuudesta, siitä minne elämä oli kumpaakin vienyt, työelämässä kuin maantieteellisesti. Katsoimme auringon laskiessa muutaman kymmenen metrin päässä olevan lammen rantaa, jossa ilmeisesti kaakkuri kävi lähellä rantaa - lähempänä kuin se oli tähän mennessä uskaltanut tulla. Pihakanat olivat menneet jo viideltä yöpuulle joten niitä en nähnyt. Ne heräisivät sitten taas auringon noustessa kukon kiekumiseen.

Ilkka Lappi ja Pyhän Aleksanteri Syväriläisen muistolle pyhitetty tsasouna Mikkelissä

Oli aika lähteä ja ajoin saman reitin takaisin. Tällä kertaa pysähdyin sillan eteen ottamaan kuvan siitä. Koiraa ei näkynyt enää, sekin oli lähtenyt yöpuulle.

Kiitos Ilkalle mukavasta opastuksesta sekä vieraanvaraisuudesta! Monia armorikkaita vuosia!

Tsasounakuvaukset jatkuu seuraavaksi Mikkelissä - tilannepäivitys kirjahankkeesta

Tsasounat - vihreät kuvattu, oranssit jäljellä

Päivätyöni vei lopputalvesta pahimmillaan 20 tuntia päivässä ja 7 päivää viikossa, kun olin 3kk ajan ainoa työntekijä kun meitä normaalisti on ollut 3 henkilöä. Sama määrä työtä vähemmillä henkilöillä. Nyt tilanne on taas parempi ja kuvaukset jatkuvat. Tulen aikatauluttamaan loput tsasounat ennakkoon mahdollisimman pitkälle jotta saan kirittyä vähän aikataulua.

Rahoitus kirjahankkeelle on painatuskustannuksen osalta se että 50% on omaa rahaa kasassa ja 25% on apurahoina. Matka- ja yöpymiskulut olen kustantanut omistani tähän asti, sillä haluan varmistaa että kirjan painatukseen on rahat olemassa kun aineisto on valmiina ja apurahat ovat menossa varmistamaan nimenomaan sitä vaihetta. Kirjan taitto on vielä auki sen osalta että alanko tekemään taittotyön itse vai ostanko sen ulkopuoliselta. Tämä kysymys on tietysti myös kustannuskysymys eikä mukavuuskysymys, muuten vastaus olisikin helppo.

Joku Helsingin Ortodoksisen seurakunnan facebook sivuilla kehui tätä hanketta 'helpoksi, kun Suomi on niin pieni'. Galaktisissa mittasuhteissa tuo pitänee paikkaansa, mutta muuten en allekirjoita tuota lausuntoa millään muotoa. Olen ajanut jo tuhansia kilometrejä ja silti olen käynyt nyt sen ehkä tiheimmin tsasounoita rakennetun alueen Itä-Suomessa. Loput tsasounat onkin sitten välillä harmittavankin hajallaan koko muun eteläisen Suomen alueella, yksi siellä toinen täällä, etäisyyden ollessa kuitenkin sen verran että yhdelle päivälle useamman kohteen sisällyttäminen on haastavaa. Tuon mainitun facebook kirjahanke-uutisointiini liittyvän yleisökommentin jälkeen minun ratkaisuni oli lakata lukemasta enempiä kommentteja, ihan oman mielenrauhani vuoksi :)

Kuten olen aiemmin sanonut niin hanke on tuplasti isompi kuin alunperin oli odotukset sen aikaisten tietojen perusteella. Mutta yksi tsasouna kerrallaan tulen lähemmäksi valmista, eikä tähän muuta tietä olekaan. Jokainen kuvauskerta on mukava ja tapaan hyvin mielenkiintoisia persoonia ja joskus hyvin samankaltaisia ja toisinaan taas niin erilaisia rakennuksia että odotan aina innolla seuraavaa kuvauskertaa. Valitettavasti en tätä päätyönä pysty tekemään, joka tietysti nopeuttaisi hanketta. Ainoastaan muhkeammalla apurahasummalla voisi pitää sapattivuoden ja tehdä vain kirjaa. Toistaiseksi on se tulo hankittava muualta, koska tämä projekti tällä hetkellä vain tuo kuluja jotka pitää normaali elämisen päälle vielä kattaa :) Ja siksi on kuvaukset ja aikataulu sovitettava tilanteen mukaan ja mahdutettava kuvaukset sinne mihin ne vain saa sopimaan. Lomille, työmatkojen yhteyteen ja viikonloppuihin, milloin se on mahdollista. Noin kolmasosa kuvausvaiheen taivalta kuitenkin jo takana joten eespäin mennään :)

Tsasounakuvausta Rovaniemeltä Ouluun

Perjantaina 25.1.2015 oli lähes 1000km ajo Rovaniemelle, jossa lauantai meni päivätyöni puitteissa asiakastilaisuudessa tunturirallissa. Sunnuntaina oli sitten siirtyminen Oulua kohden ja matkalla olin sopinut kuvauksen Tervolan tsasounaan. Vaikka kotipuolessa Vihdissä ei paljoakaan lunta ollut niin näillä korkeuksilla lunta oli jo enemmän. Ja etenkin vielä kun edellisenä yönä sitä oli tullut aika reippaasti lisää. Niinpä maisema oli kuin postikortti. Tsasounoiden paikkaa valittaessa ei selvästikään ole ajateltu niiden valokuvaamista. Tässäkin tsasounassa toisella sivustalla alkoi jyrkkä rinne alaspäin ja koko rinne täynnä puita. Tsasounaa piti siis mennä sinne kuopan pohjalle kuvaamaan ja puut peitti lähes koko tsasounan. Pääoven suunnalta kuvattaessa taas oli ovesta n. 15m päässä korkea lumikinos. Joten ei muuta kuin lapsuudesta opitut vallin herra kiipeilytaidot käyttöön ja lumivuoren päälle kiipeämään. Piti tampata itselleen paikka seisoa siellä päällä ettei olisi uponnut. Ylös ja alaspäin mennessä jännitystä on aina sen suhteen että kaatuuko ja jos kaatuu niin minne jalustan päässä keikkuva kamera mahtaisi iskeytyä. No jälleen kerran kaikki meni hyvin ja kuvat tuli otettua. Kuvathan on otettava vallitsevien olosuhteiden mukaisesti. Joidenkin tsasounoiden ympäristöön vain kuuluu mahdoton kasa puita ja silloin saadaan kuvaa myös puista, joskus vähän enemmän kuin tarvitsisi :) Onneksi minulla oli lämpösaappaat joissa on kiristin saappaan suulla, jottei lumi päässyt sisään. Tulipa nimittäin huomattua että ne lumikengät eivät auta jos ne makaa autotallissa ja että ne on syytä olla mukana jopa Oulun korkeudella.

Tervolan Tsasouna Rovaniemen ja Kemin välillä

Seuraavana päivänä oli vuorossa Haukiputaan tsasouna. Kuvaamisen aikana alkoi sataa lunta, joka aina hankaloittaa kuvaamista ja tekee kuvista vähän 'harmaampia' johtuen kuvassa olevista lumihiutaleista. Onneksi lumen tulo aina hiljeni kun malttoi odottaa vähän aikaa joten kuvaamista saattoi taas jatkaa. Tämän tsasounan kohdalla piti kiivetä välillä jo tsasounaa kiertävän aidan yli että sai oikean etäisyyden ja kuvakulman ja toivoa että naapuri olisi ymmärtäväinen - no eipä kukaan tullut ajamaan kuvaajaa pois :)

Haukiputaan tsasouna

Tämän jälkeen matka jatkui sitten muutamaan päivätyön asiakastilaisuuteen ja kuvaukset oli taas tältä erää tehty. Nyt on sitten yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki tsasounat Oulun yläpuolelta kuvattu. Yksi tsasouna sinne jää Suomineidon kaulan paikkeille ja sen saatan jättää ihan viimeiseksi.

Lunta odotellessa kuvien läpikäyntiä

Mutalahden tsasouna, tällaisia kelejä tässä nyt toivotaan

Marras- ja joulukuun pimeimmät hetket menee kuvia läpikäydessä. Kun tsasounaa kohden kuvia tulee yleensä muutama sata niin on varovaisestikin arvioiden kuvia jo 7500 läpikäytävänä ja niistä parhaimmat sitten vielä editoitavina. Se onkin kuvaamisessa aina se kaikkein aikaa vievin osa. Ja sitä seuraa sitten vielä sivujen taitto, jota on tälle hetkellä arvioiden mukaan n. 350 sivua. Eipä lopu tekeminen kesken :)

Hauskaa Joulun odotusta!

Joensuu, Lieksa, Nurmes ja Taipale tsasounat kuvattu

Liperin ortodoksinen tsasouna on yksi erikoisimmista arkkitehtuuriltaan,
Valokuvaaja Dimi Doukas, Doukas Arts, Vihti

Kaikkiaan tsasounoista on nyt 37 kuvattu, eli aika tarkalleen kolmasosa. Kartalla on vihreänä nyt Joensuun, Nurmeksen, Lieksan ja Taipaleen tsasunoita merkkaavat nastat. Ihan kiitettävän kokoinen alue jo sellaisenaankin. Nyt tällä viikolla Joensuuta tukikohtana pitäen kävin pisimmillään Valtimon yläpuolella kuvaamassa, jolloin matka yksittäiselle tsasounalle oli yli 100km. Ja sitten jokainen siirtymä seuraavalle tsasounalle oli useimmiten 40+ km, joten kilometrejä kaiken kaikkiaan tuli taas tämän viikon aikana n. 1400km siitä kun lähdin Vihdistä ja palasin sinne.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa tuli taas esiin vastaavasti yksi uusi tsasouna. Sitä myöten kun en ole vielä jotain aluetta kuvannut, otan sinne mukaan esiin tulevat tsasounat. Mutta jos kuvatuille 'valmiille' alueille tulee uusia tsasounoita, joita ei vielä ole kuvattu, otan ne ylös ja kuvaan ne vain jos sinne päin tulee muuten asiaa. Muutoin ne jää sitten myöhempään kirjan seuraavaan päivitettyyn versioon. Yleensä nämä uudet tsasounat ovat yksityisiä tsasounoita, joita rakentuu jatkuvasti uusia.

Äänekosken tsasouna kokenut ilkivaltaa

Äänekoski: Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty tsasouna

Kävin kuvaamassa Äänekosken tsasounan (Jyväskylästä vähän pohjoiseen). Tsasouna löytyikin metsäiseltä saarekkeelta jota reunusti vilkasliikenteinen liikenneympyrä ja rivi- ja omakotitalot. Harvapuinen ja polkujen viivoittama pieni saareke on suosittu koiran ulkoilutus ja lenkkeilyreitti. Ihmisiä kulki koko kuvausajan tsasounan vierestä polkuja pitkin milloin mihinkin suuntaan. Ilmeisesti iltaisin ja viikonloppuisin tsasouna on myös nuorison hengailupaikka. Aiemmin tsasounan edustalla pidettiin penkkejä, mutta penkit kulkeutuivat usein pihalta pois etäämmälle metsän reunaan ja niitä joutui hakemaan takaisin. Yksi penkeistä hävisi kokonaan omille teilleen eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Niinpä penkit jouduttiin sulkemaan tsasounaan silloin kun tsasouna on kiinni.

Lieneekö syynä se että tsasouna on todellakin aitaamattomalla alueella ja nekin joilla ei tsasounalle ole asiaa, kulkevat tsasounan ohi tai oleskelevat sen tontilla. Tsasouna kesällä koki ilkivaltaa ja kauniit tuulilaudat tsasounan etupuolelta on katkaistu, eli murrettu poikki. Tuollainen on harmillista ja tuomittavaa käytöstä. Tsasouna suojan antajana kuulostaa ihan hyvältä. Miksei penkitkin voisi matkaajaa tai lenkkeilijää auttaa hetkeksi istahtamaan. Mutta ilkivalta on aina se joka pilaa tällaiset hyvät ajatukset. Ehkä sillä aidalla olisi paikkansa tässä tapauksessa.

Äänekosken tsasounan tuulilaudat kokivat ilkivaltaa kesällä

Tsasounassa oli muutama erityinen ikoni, joista ehdottomasti kaunein ja vaikuttavin oli kolmikätinen Jumalan äiti neitsyt Maria. Ikonia koristi kauniisti kuivatut (ja lakatut?) kukat kehyslasin alla. Myös ikonin aihe on erikoinen. Toinen mielenkiintoinen ikoni oli Pyhä Arkkienkeli Mikaelin ikoni, jossa hän on miekka kädessä, sotilasasu päällä - olemus kuin taistelun jäljiltä. Mielenkiintoinen oli Mikaelin jalka, joka näyttää vähän siltä niin kuin se olisi haavoittunut - joka on yllättävän inhimillinen ominaisuus kuvattuna enkelille - henkiolennolle.

Tsasouna oli kovasti mäntyrunkojen ympäröimä, joka teki kahdenlaista haastetta kuvaamiselle. Ensinnäkin rungot tuppasivat väkisinkin tulemaan kuvaan, kameran ja tsasounan väliin, joten piti tarkkaan yrittää löytyy sellainen kohta, josta mahdollisimman hyvin tsasounan siinä kohden tärkeimmät asiat tulisivat eriin. Toiseksi, auringon ollessa jo laskemassa, heitti mäntyjen rungot todella kovia varjoja pihalle ja tsasounan päälle silloin kun kuvasi 'myötävaloon'. Tämä tietysti on osa tämän tsasounan ja sijainnin olemusta. Mutta valokuvaajalle haastavampi juttu, kun tsasouna alkaa muistuttaa ampiaista raitoineen :)

Tsasounoiden ylentävästä merkityksestä

Suolahden tsasouna kaunistettuna sisältä

Tsasounoiden yhteisenä piirteenä on se, että niitä on kalustettu ja koristeltu sekä seurakuntien että yksityisten lahjoituksilla. Ja tämä pätee useimmiten, oli tsasouna sitten seurakunnan hallinnassa oleva tai yksityinen tsasouna. Tämä kertoo paitsi yhteisöllisyydestä, myös siitä että tsasounat eivät ole vain niitä hallinnoiville tahoille tärkeitä. Ne ovat keskuksia, jotka kokoavat yhteen ihmisiä. Antavat sisältöä ja merkitystä monelle ihmiselle. Usein ihmisille, jotka asuvat jopa erityisen kaukana tsasounasta, mutta joilla syystä tai toisesta on syntynyt side johonkin tiettyyn tsasounaan. Ja tämä näkyy siinä kuinka tsasounoiden ikoneista ja koristuksista kysellessäni kuulen niin usein siitä, kuinka joku paikallinen on tehnyt tuolit, veistänyt käyttöesineitä tsasounaan, käsin kirjonut peitekankaita ja liinoja tai tuonut ikoneita, kynttilän jalkoja, kelloja ja muita tarve-esineitä matkoilta. Lahjoittajina on paikallisia ikonimaalauspiirejä, tiistai-seuroja, seurakuntia, paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä, kuntia sekä usein hyvin monenkirjava joukko yksityisiä ihmisiä.

Tsasounat on koettu ja koetaan edelleen tärkeiksi. Se näkyy siinä että nämä esineet ja tarinat eivät kaikki ole kaukaa historiasta. Vaan aivan kuten uusia tsasounoita tuntuu syntyvän jatkuvasti, myös näiden koristaminen jatkuu sekä vanhoissa että uusissa tsasounoissa. Usein on myös niin että kirkoista tai seurakunnista siirretään vähemmän tarvittavia tai varastossa seisoneita esineitä tsasounoiden käyttöön. Tsasounat eittämättä henkisen keskuksen tehtävänsä lisäksi toimivat taide-esineiden, käsityön ja talkootyön kantajina ja säilyttäjinä. Historia ja perinne elää tsasounoissa ja säilyy niiden myötä jälkipolville. Ja koko ajan syntyy myös uutta historiaa uusien tsasounoiden myötä.

Suomeen rakentuu jatkuvasti uusia tsasounoita samalla kun vanhoja uhkaa maaseudun autioituminen

Petravaaran poikkeuksellisen Alvar Aaltomaisen arkkitehtuurin omaava tsasouna on yksi niistä
 joiden tulevaisuus on vaakalaudalla ihmisten muuttaessa lähemmäs kaupunkeja

Yksi lähtökohdista kuvata ja viedä Suomessa olevat ortodoksiset tsasounat yhteen kirjaan on ollut siinä että haluan dokumentoida nuo rakennukset nyt kun niitä vielä on. Tsasounoissa on paljon sellaisia jotka on aikanaan olleet tärkeitä kyläyhteisöille ja ortodoksisen uskon säilyttämiselle, mutta joiden ympäriltä ihmiset ovat pääosin muuttaneet pois. Jatkajia ei ole niin maanviljelykselle kuin kotitalon ylläpitäjille ja siten tsasounoiden ympäriltä kylät tyhjenevät - maaseutu jatkaa autioitumistaan monin paikoin Suomessa. Työ vie perässään ja yhä useampi päätyy jonkin suuremman kaupungin lähettyville asumaan.

Positiivisena yllätyksenä voikin pitää sitä havaintoa, jonka tässä matkan varrella olen havainnut, että tsasounoita myös rakentuu lisää. Saan ilmoituksia uusista valmistuneista tai valmistumassa olevista tsasounoista vähän väliä. Kempeleeltä tuli joitain päiviä sitten ilmoitus yksityisen tsasounan omistajalta joka myös haluaisi tsasounan mukaan kirjaani. Tsasouna sai numerokseen sijan 117. Ja tiedän ettei se vielä ole viimeinen. Suuntaus on hyvä, joskin samalla tietysti vanhimpien tsasounoiden kohtalo syrjemmillä seuduilla aiheuttaa huolta. Mutta se että uusia rakentuu, kotipihoihin, kesämökeille, on hyvä asia.

Uusien tsasounoidenkin mallia haetaan usein vanhemmista tsasounoista tai jopa rajan takaa. Ikoneita haetaan Athokselta asti, tuodaan Venäjältä, samoin kuin muita yksittäisiä esineitä. Niinpä jokainen tsasouna ei ole vain tarina paikallaan olevasta rakennuksesta, vaan yksittäinen tsasouna kantaa monta pientä tarinaa ja niitä kuunnellessa kuvaukset vievät aina aikansa :)

Tsasounat paitsi nättejä sisältä, myös tilaihmeitä!

Orimattilan ortodoksinen tsasouna sisältä

Kyllä nämä tsasounat ovat vaan kauniita sekä sisältä että ulkoa. Kaunis kesäpäivä joka näkyy ikkunoista. Valoisuus, joka tulee kuvassa näkyvien ikkunoiden lisäksi ylhäältä, jossa on välikatto poistettu ja pienen 'tapulin' ikkunoista pääsee myös valoa sisälle. Tämä tsasouna on erityisen valoisa ja paljaat hirsiseinät ovat kauniin tummuneita. Mukavahan se on että kuvat näyttävät näteiltä. Mukavampi se on kirja tällaisista kuvista koota :) Ja tämän kuitenkin suhteellisen pienen tsasounan palveluksissa on ollut jopa 50 ihmistä :) Tulee mieleen ne 'montako mahtuu yhteen Mini-autoon' -ennätykset :)

Orimattilan tsasounan kuvaus ja Dostojevskiläinen versio

Tsasouna Orimattilassa

Tänään oli vuorossa Orimattila ja siellä Tapani Viiliäisen ja Leila Nymanin yksityisessä omistuksessa oleva tsasouna. Kuten yleensä niin tässäkin tsasounassa järjestetään yleisölle avoimia palveluksia (Tällä hetkellä kerran vuodessa praasniekan eli tsasounan vuosijuhlan aikaan ja muuten tarpeen mukaan). Ihan 'perinteinen' tsasouna tämä ei ehkä muodoltaan ole. Mutta sisältä erityisen valoisa ja tähän asti ensimmäinen tsasouna kuvaamistani, josta löytyy sisältä laiva. Tsasouna on erittäin viehättävissä maalaismaisemissa. Ja hauskana tarinana oli vielä lähivuosina hevoset, jotka palvelusten aikana saattoivat tulla ikkunan taakse tuijottamaan sisällä olevaa palvelusta. Siinä kyllä jo huomio herpaantuu helposti palveluksesta, jos hevosen pää ilmestyy ikkunaan :) Nyttemmin tätä hauskaa ja jonkin verran kaivattuakin 'häiriötä' ei enää kuulemma valitettavasti ole. Tässä tänään ottamastani kuvasta Dostojevskin ajan maisemiin sijoittuva versio.

Tsasounan kuvaus yhdellä otolla verrattuna monen oton HDR kuvaan

Yhden oton kuva verrattuna useamman otoksen yhdistettyyn HDR kuvaan

Tässä Lieksassa ottamassani Paavo Pavliaisen yksityisen tsasounan kuva. En tehnyt tähän vielä sen kummemmin rajausta, koska halusin metsää olevan paljon mukana kuvassa tätä vertailua varten. Kuva on tässä esimerkkinä siitä kuinka vaikeaa tsasounan (tai minkä tahansa kohteen) kuvaaminen on etenkin aurinkoisella ilmalla silloin kun valojen ja varjojen erot ovat voimakkaat. Eli kun kohteen valotuksen dynamiikka ylittää kameran dynaamiikan tallennuskyvyt. Ja tämä koskee pääsääntöisesti myös kalliimpiakin ammattikameroita. Vasemmalla on 'normaali' kuva, eli yhden valotuksen otos. Se on kuva jossa on kuvattaessa jouduttu tekemään kompromissia siitä haluaako kuvassa näkyvän valossa vai varjossa olevat yksityiskohdat. Jompikumpi kärsii aina. Sen sijaan oikealla on sitten on 7 kuvan sarja, jossa jokainen kuva valotettu eri tavalla, yhdistettynä jälkikäsittelyssä yhdeksi kuvaksi. Tätä kutsutaan HDR (High Dynamic Range) kuvaukseksi. Lisäksi kuvassa on hieman vielä korostettu värikylläisyyttä, jonka vuoksi vihreä saattaa näyttää vähän 'äitelältä'. Joskin minä pidän siitä että se on jopa vähän överi - vähän kuin karamelli :) . Painettaessa paperille värit sitten kuitenkin hieman himmenevät. Mutta tässä oikeanpuoleisessa kuvassa jopa pimeimmissä varjokohdissa on väriä ja yksityiskohtia näkyvissä. Vasen, yhden valotuksen kuva yksinään olisi periaatteessa ok. Se on sellaista mihin on totuttu. Kunnes viereen laittaa oikeanpuoleisen kuvan. Siihen verrattuna vasen kuva näyttää melkein mustavalkokuvalta :)

Tämä tietää minulle vain enemmän kuvien ottamista ja tallentamista ja varsinkin editointia. Eli työllistävää ja aikaa vievää. Mutta uskon että tämä on tie joka on otettava, jotta saan tsasounoista parhaat mahdolliset kuvat.

Nurmeksen ja Lieksan alueen tsasounoita kuvaamassa - 12 tsasounaa lisää kuvattuna

Bomban tsasounaan on juuri uusittu katto,
joka hohtaa vielä toistaiseksi puunvärisenä

Viimeviikko meni pitäen tukikohtaa Kolilla. Olisin ottanut majapaikan Nurmeksesta, joka olisi kuvauslistalla oleviin tsasounoihin nähden ollut sopivammassa kohdassa, mutta sen alueen majapaikat olivat haluamallani viikolla varattuja ja ne jotka ei olleet, noudattivat hokemaa 'ei se ole tyhmä joka pyytää' :) Ei paikassa sinänsä vikaa ollut, päinvastoin Kolilla on kyllä kauniit maisemat ja Pielinen on todella suuri ja hieno järvi. Vika vain oli siinä että joka päivä etäisimpiin tsasounoihin oli 80-110km. Ja Lieksan tsasounoita kuvatessani kirjaimellisesti ajoin koko Pielisen ympäri saman päivän aikana.

Sisäkuva Veikko Huotarisen tsasounasta Nurmeksessa

Kuvaukset olin sopinut joka toiselle päivälle siten että kuvaukset alkoivat aamu 9 ja päättyivät käytännössä palatessani majapaikkaan n. klo 22:00. Tsasounakuvaukset veivät 2,5-3h jokainen ja siirtymiset siihen päälle. Väliin ei mahtunut ruokataukoja, vain nopeat eväsleivän syönnit autossa, myslipatukat, omena, termari-tee ja vesipullot. Autoon vuosi sitten ostamani tupakansytyttimestä virtansa saava viileäkaappi osoitti hyötynsä. Oli mukava että kun ulkona oli 30 astetta lämmintä, saattoi kuitenkin pitää eväät ja juomiset viileinä.

Taltioin myös monia yksityiskohtia
käsityötaidosta tsasounoissa,
vaikka kaikkia kuvia ei kirjaan voi viedä

Kuvaaminen kesällä on paristakin syystä helpompaa kuin muina vuodenaikoina. Etenkin talveen verrattuna on etuina se, että päivä on pidempi. Talvella 3 tsasounan kuvaaminen saman päivän aikana on jo haastavaa, koska kolmatta kuvatessa päivänvalo jo loppuu kesken. Lisäksi talvella kun on pakkasta, on sormet äkkiä jäässä kameraa käsitellessä ja useimmiten tarvitsee pukea lumikengät jos ei halua kastella sukkia kun kenkä tulee lunta täyteen. Sillä vaikka lunta muuten olisi vähän, löytyy sitä aina riittävästi tsasounoiden ympäriltä täyttämään kenkäpari :) Kesällä taas pystyy kuvaamaan 4 siten että viimeistä kuvatessa ulkoa on aurinko juuri laskemassa, mutta ehtii vielä valaista. Kun kuvaa yli 100 tsasounaa jotka ovat ympäri Suomea, joutuu käytännössä tekemään kompromisseja. Ei voi jäädä odottamaan parasta säätä ja parasta ajankohtaa vuorokaudesta. On kuvattava silloin kun on siihen mahdollisuus ja tehtävä niillä ehdoilla paras kuva minkä voi.

Rakennustekniikka ja koristelu tsasounoissa
jaksaa aina hämmästyttää minua

Olosuhteet kuvatessa vaihtelevat monella tapaa. Usein jollain tsasounan seinustalla on puita sen verran että kuvaaminen tuosta kulmasta on haasteellista. Toisissa (paljon) enemmän ja toisissa vähemmän. Sen lisäksi on muuttuvat sää ja valo. Nyt Nurmeksessa ja Lieksassa kuvatessa, pois lukien ukkoset joita pyyhki yli vähän väliä, oli aurinkoista. No se kuulostaa hyvältä, mutta kuvatessa se on myös haastavaa, sillä kameran dynamiikka ei riitä aurinkoisella säällä tallentamaan sekä valo- että varjokohtia. Joten siinäkin on päätettävä mitä haluaa tallentuvan ja osasta kuvainformaatiota joutuu luopumaan. Ellei sitten ota useampia kuvia ja yhdistä niitä myöhemmin tuoden toisista valot ja toisista varjot (jonka enlannin kielinen nimitys on High Dynamic Range eli HDR kuvaus).  Tällä kertaa varauduin useimmassa tapauksessa siihen että minulla on myös tuo vaihtoehto, sillä aurinko paistoi niin täydeltä terältä useimmiten, että valojen ja varjojen ero oli liian iso. Tsasounoiden ympäristöä ei joka puolelta ole myöskään luotu käveltäväksi, ja siksi se kulkeminen kameran ja jalustan kanssa on välillä osittaista kompurointia, oksien väistelyä ja arpomista sen suhteen että mihin uskaltaa astua, kun ei näe sammaleen ja varvikon alle, minkälaisia kuoppia ja juuria siellä on piilossa.

Tuulilautojen koristeet vaihtelevat, niissä on usein paljon samaa,
mutta silti jokainen on yksilöllinen

Kuvaan tsasounat rakennuksina, eli kuvissa ei ole ihmisiä. Näin itse tsasouna rakennus tulee paremmin esiin. Mutta se mikä tulee aina voimakkaasti esiin on se kuinka mielenkiintoisia tsasounoihin liittyvät ihmiset ja heidän tarinansa ovat. Se on osa tsasounoiden viehtymystä ja 'taikaa', eli tsasounat ovat ihmisille joko syy tai seuraus. Ja näiden syiden ja seurausten kuunteleminen on mielenkiintoista. Tarinat ovat kiehtovia, ja taustalla on monenlaisia ihmiskohtaloita, tunteita, iloja ja suruja. Yhdistävänä tekijänä tsasounat. Kovin monella on myös ollut tarve toteuttaa oma tsasouna pihalleen tai mökille. Kuitenkin siten että vähintään pyhäkön vuosijuhla eli praasniekka on kaikille avoin. Tsasouna ja suljettu yksityistila ei oikein ajatuksena kulje käsi kädessä. Tsasouna on paikka palveluksille, ja ortodoksisuudessa palvelusten yksi perimmäisistä olemuksista on yhteisöllisyys. Siksi on enemmänkin paradoksi olla tsasouna joka olisi muilta ihmisiltä suljettu.

Myös pylväät tsasounoissa on koristeltuja
ja jokaisessa tsasounassa omanlaisensa

Viikon antina oli 12 kuvattua tsasounaa. Kuvaustahti on erittäin väsyttävä. Pitkien päivien jälkeen kuvat on vielä purettava koneelle, varmuuskopioitava DVDille sekä paperidokumentaatio ja äänityksetkin tallennettava digitaaliseen muotoon. Usein kello hiipi yöllä kahteen ennen kuin pääsi nukkumaan ja purkaminen ja arkistointi jatkui vielä seuraavanakin päivänä.

Kun luulin jo Nurmeksen ja Lieksan tsasounat olevan hoidettu, sain tiedon loppumetreillä siitä että kaksi uutta tsasounaa ovat juuri valmistumassa ja ne tullaan vihkimään käyttöön muutaman kuukauden sisään. Joten jos matka vielä jonnekin lähistölle vie, niin kuvattavaa on taas pari tsasounaa lisää. Tsasounoita näyttää olevan Suomessa rakenteilla koko ajan jossain päin. Kirjaan otan mukaan yksityisistä tsasounoista ne joista saan tiedon ja jotka ehdin kuvaamaan. On hyvä että tsasounoita tulee lisää, mutta olisi tärkeää yhtälailla pystyä pitämään huoli myös niistä tsasounoista, joiden kävijämäärät ovat lähes nolla kun nuoret ovat muuttaneet lähistöltä pois, eikä jatkajia juurikaan tällä hetkellä ole. Niistä 'syrjempien seutujen' (joka on suhteellinen käsite) tsaounoista olen eniten huolissani, sillä niihin ei yletä aina seurakuntienkaan tuki, henkilöresurssit eikä raha. Silti niissä on pitkä historia, niihin on laitettu paljon työtä ja niiden merkitys osana ortodoksisen historian ja tsaounaperinteen osalta on merkittävä. Tämän historian ei soisi maatuvan tai purettavan, kuten Suomessa on jo niin monessa paikkaa viimeisten vajaan 100 vuoden aikana tehty.

Ukkosta pidellessä ja tsasunoiden käsityötä ihaillessa

Ilta-aurinko kultaa puiset ja ukkoskuuron
kastamat puukoristeet

Tsasounakuvauksissa kokee hienoja hetkiä kun on pidelty ukkosta ja sen rauhoituttua ilta-aurinko pilkistää esiin ja valaisee puisia koristeita kullaten ne säteillään. Ja käsityö tsasounoiden koristelussa on sellaista jonka osaamisen soisi säilyvän, myös tänä aikana kun kodit täyttyvät painokuvista ja töiden kopioista maalaustaiteen sijasta ja persoonattomista massakalusteista käsityön sijasta. Nuorille tällaisten asioiden hankkiminen on vaikeaa kun hankittavaa on paljon lyhyessä ajassa, joskin on nuoria pareja minultakin ostanut akvarelleja uusiin koteihinsa. Mutta kyllä he vähemmistöä edustavat. Olisiko tässä sellainen asia, jossa vanhemmat ja isovanhemmat voisivat auttaa ja huolehtia että nuorilla on muutakin seinillä kuin julisteita? Ja koti näyttäisi muultakin kuin Ikea tai Jysk -kuvastolta. Tässä, huonekalupuolella varsinkin joudun itsekin petraamaan. Tuo taulupuoli seinillä on sattumoisin paremmalla tolalla 

Käsityötä toivoisi suosittavan (etenkin siis kotimaista) ja vastaavasti toivoisi ettei käsitöitä hinnoiteltaisi ihan tähtitieteellisiin hintoihin, niin silloin myös volyymit voisivat kasvaa. Osittain tätä jo verotuksellisesti tuetaankin, mutta sitä tukea tulisi laajentaa myös pienyrityksiin, joilla ei vielä ole (eikä usein tule) suuruuden ekonomiaa helpottamaan kustannuksissa. Tälläisiä mietteitä syntyy kun kiertää kuvaamassa tsasounoita ja näkee perinteitä, taidokasta käsityötä ja huomaa että pääsääntöisesti tekijät ovat joko vanhoja tai sitten jo edesmenneitä. Harvemmassa ovat ne nuoren polven edustajat jotka jatkavat näitä perinteitä. Ja en ole aina sitä mieltä että uusi on parempaa kuin vanha. Monessa asiassa on, muttei aina, eikä varsinkaan kaikessa. Tsasounoiden rakentamisosaamista ja koristelutaidon jälkeä katsoessa tulee mieleen että tällaistahan pitäisi edelleenkin tehdä ja käyttää rakennuksissa. Muuallakin kuin vain tsasounoissa. 

Tsasounakuvausta Uudellamaalla - Nummela

Nummelan tsasounan alttaripääty sisältä
- päätyseinälle on tulossa syksyllä ikoneita kaunistamaan

Nummela on 10 km päässä kotoani, ja sinne on saatu paikallisen ortodoksiyhteisön toimesta rakennettua ihan uusi tsasouna. Ainutlaatuista tai ainakin hyvin harvinaista on se että rakennus käyttää lämmittämisessä maalämpöä. Lisäksi energiaa otetaan talteen katolle asennetuista aurinkokennoista. Eli sekä nykyaikaa että ekologisuutta on saatu hyödynnettyä, pitäen tsasouna kuitenkin perinteisenä. Siitä ei siis ole tehty (nykyajasta huolimatta) lasi-betoniteosta, eikä muutettu muutenkaan sen ajatusta ja funktiota. Hyvä niin. Ihan tarpeeksi on maailmassa ja uudistettu ja muokattu asioita 'nykyajan' nimissä. Ortodoksisuudessa perinteiden ja alkuperäisen oikeaoppisuuden ylläpitäminen ja säilyttäminen on juuri se arvokas asia, joka myös tsasounaperinteessä toistuu.

Rakennus on vielä niin uusi ettei sitä ole lopullisesti vielä vihitty, joskin palveluksia on silti saatu lupa jo toimittaa - ja niitä toimitetaankin aktiivisesti. Sekä itse rakennuksessa että pihassa on viimeistelytöitä kesken ja mennessäni kuvaamaan, olikin samalle ajalle kokoontunut myös Vihdin-Nummelan ortodoksit -yhdistyksen johtokunta tekemään pihan kohennusta koskevia suunnitelmia ja päätöksiä. Piha oli siis tällä kertaa sen verran täynnä autoja, että suosiolla päätin ulkokuvien ottamisen jäävän toiseen kertaan. Tällä kertaa olisi tavoitteena saada sisäkuvat otettua. Keskeneräisyydestä johtuen on sisälläkin tapahtumassa syksyllä paljon, sillä alttaripäädyn seinustalle on tulossa useampiakin ikoneita paikallisen ikonimaalauskerhon ja -opettajan tekeminä. Vielä nämä ikonit eivät paikallaan ole, joten koko tsasouna on sisältä lähestulkoon vain paljasta valkoista seinää. Muutama ikoni on jo paikkansa löytänyt, mutta yleisilmeeseen pari ikonia ei vielä tuo kovin paljoa muutosta.

Keskeneräisyydestä huolimatta olin päättänyt että otan kuvat nyt. Myöhemmin voi sitten päättää, jos aikaa on, että haluaako ottaa vielä uudemmat kuvat siinä vaiheessa kun sisälläkin ollaan pidemmällä kaunistamisessa. Toisaalta tärkeä osa kirjan viestiä ja kuvitusta tulee olemaan myös se että a)tsasounat palvelevat kaikkina vuodenaikoina ja b)jos tsasounoita häviää hoitamattomuuden, iän tai onnettomuuksien kautta, niin myös uusia syntyy. Siksi rakenteilla olevat ja keskeneräiset tasounat kuuluvat yhtälailla 'kuvaan'. Se on erilaisella tavalla kaunista, jos ei aina niin postikorttimaista olisikaan.

Valkoisuus seinissä muuttuu helposti harmaudeksi jos on vähänkään varjoa. Mieleeni tuli että tämä tässä voisi olla apua salamavaloista, mutta olen ollut sen suhteen myös siinä ajatuksessa alusta lähtien että nämä tsasouna otan luonollisessa valossa, enkä rakenna keinovalaistusta niihin. Käytän mielummin tarvittaessa pidempää valotusaikaa ja jalustaa.

Huomaa Jeesuksen molemmin puolin olevat ristit,
 jotka ovat varjoina alttarin seinällä molemmin puolin Kristus-ikonia.
Ristit ovat asettuneet Kristuksen molemmin puolin ja tuovat mieleeni Golgatan.

Luonnon valo tuo omanlaista sattumustansa kuviin mukaan, kuten yllä olevassa kuvassa. Minulle nämä ovat aina vaikuttavia ja symbolisia tapahtumia, kun huomaan jotain tällaista syntyvän kuvissa. Asia on tietysti helppo selittää kaarevalla seinällä ja taaempana sivuseinien korkeilla ikkuinoilla. Mutta se ei vähennä sen asian vaikuttavuutta että luonnon valo laskeutuu ikkunasta piirtääkseen ristin varjon seinälle Kristuksen molemmin puolin. Varjo syntyy toki kyntteliköstä (kun varjon lähdettä tarkemmin miettii), mutta muuttuu matkalla enemmänkin ristin muotoiseksi.

Lehdet taas puissa, kesäisiä tsasounakuvia luvassa

Kevät on kääntymässä kesäksi. Matkustaminen kotimaassamme kasvaa lomamatkailun myötä kesällä ja tsasounoissakin palveluksia pidetään tiuhempaan. Osa tsasounoista nukkuu 'talviunta' ja herää kesän kynnyksellä taas eloon palveluksien myötä. Ilokseni olen huomannut että iso osa tsasounoista toimii ympäri vuoden. Ei siis vain kirkot ole paikkoja joissa pääsee osaksi yhteisöllisyydestä ja palveluksista. Toki liturgiat ja sen myötä ehtoolliset ovat useimmiten kirkoissa, mutta kyllä niitäkin tsasounoissa järjestetään, ainakin ajoittain. Tsasounoissa on jotain nöyrempää kuin kirkossa, jotain maanläheisempää. Joskin ortodoksisuudessa sekä kirkot että tsasounat ovat useimmiten (ellei aina) vaatineet melkoisia yhteisöllisiä ponnisteluja ja jopa 'kädenvääntöä' paikallisten ihmisten ja/tai viranhaltijoiden kanssa, että lopulta tontti ja luvat rakentamiseen on saatu. Enpä tiedä yhtään paikkaa, jossa tsasounat ei olisi saaneet aikaan muuta kuin hyvää. Ne ovat paikkoja, kuten kirkot, jossa ihminen saavuttaa ehkä hetkellisesti läheisemmän kontaktin itseensä ja sitä kautta Jumalaan. Toki näitä hetkiä on arkielämässäkin, mutta kirkoissa ja tsasounoissa on lähtökohtaisesti aina pyhyys paikalla.

Onkin siis hienoa että tsasounoita on maassamme yli 100 ja uusiakin nousee yksityisesti tai talkoovoimin. Yksityisyydessä toivoisin että ne toteutettaisiin aina yhteisöä varten, eli pidettäisiin avoinna palveluksissa yleisölle. Joskus tämä tietysti voi olla hankalaa, jos tsasouna on omassa kotipihassa, mutta näissäkin tsasounoissa toivottavasti edes praasniekka (pyhäkön vuosijuhla) pidettäisiin avoimin ovin kaikille seurakuntalaisilla ja vieraille. Eipä näitä juhlia meillä Suomessa enää liikaa ole, missä seurakuntalaiset kohtaavat toisensa.

Tsasounoiden kuvaus jatkuu minulla jonkin aikaa lähimaastossa ja kesän mittaan jatkuu kuvaukset mm. Lieksan ja Nurmeksen ympäristössä. Ja yksittäisiä retkiä sitten muuallekin. Olen iloinen siitä että tukea on tullut myös yksityisiltä henkilöiltä. Ja onpa löytynyt taas muutama uusi tsasouna/tsasounahanke, josta en olisi tullut tietoiseksi ilman asian näkymistä ortodoksiviestimissä. Kiitos siitä!

Otetaan kesällä tsasouna kohteiksemme. Kirjan myötä saamme vielä 'matkaoppaan' myöhempiä retkiä varten :)

Vaaraa, kiipeämistä kalliolle, verkkokalastusta ja mateita

Petravaaran tsasounaa kuvaamassa

Joensuun viikollani maanantaina kävin kuvaamassa 3 tsasounaa. Ensimmäisen Petravaarassa, useamman sata vuotta olleessa ortodoksivaltaisessa kylässä. Siellä tapasin isännöitsijä Pertti Miinalaisen, jonka tytär työskenteli monivuotisen kollegani Pertti Kuustosen veljen muusikko Mikko Kuustosen kanssa. Maailma monella tapaa osoittaa olevansa lopulta aika pieni paikka.  Kuulin tarinaa isännöitsijän 1700-luvulta olevasta sukutilasta, jonka jatko on ikävä kyllä epävarma tulevaisuudessa, kun jatkajia ei ole jonoksi asti. Tsasouna toi mieleeni ensimmäisenä Finlandia-talon ja Alvar Aallon vaikutuksen.

Kävin kuvaamassa Tohmajärvellä myös liikekiinteistöön perustetun rukoushuoneen, jota isännöi Pekka Pänttönen. Pekka oli juuri lähdössä ulkomaille.... tankkaamaan autoa rajan taakse :) Toisella puolella Suomea samantapainen ilmiö löytyy Haaparannasta ja etelässä Tallinnasta. Tallinnasta tuotava bensa vain on vähän 'eri merkkistä' polttoainetta :)

Maanantain viimeisenä tsasounana oli Paavo Ryhäsen isännöimä tsasouna, joka sijaitsee Honkavaaran perinnepihassa. Paavon ollessa tuolloin reissussa, Tsasounan esitteli perinnepihan pitäjä Tarja Lehikoinen. Suunnittelija tsasounalla oli sama kuin Petravaaran tsasounalla, Vilho Suonmaa. Muotokieltä Vilholla voisi näköjään kuvata sanalla 'pointillismi' tarkoittaen, ei pisteillä maalaamista, vaan suippokärkisiä kolmion mallisia ulokkeita ja venytettyjä ja pelkistettyjä muotoja.

Takaisin tulin maanantaina kuuden seitsemän maissa, kuvien purku koneelle ja polttaminen DVD:ille varmuuskopioksi. Ilta oli jo myöhä ennen kuin homma oli valmis. Seuraavana aamuna tiistaina olin sopinut että käyn hakemassa Valkeavaaran tsasounan isännöitsijän Kalevi Hokkila aamusta Joensuusta kyytiin ja sitten kohti Kiihtelysvaaraa. Yksi asia minkä Joensuun ja Ilomantsin ympäristössä huomaa aika nopeasti on se, että lähes jokainen paikannimi päättyy sanaan vaara. Honkavaara, Kiihtelysvaara, Hattuvaara, Heinävaara, Valkeavaara, Saarivaara, Rekivaara, Marjovaara, Sonkavaara... vaaraa matkassa siis riitti :)

Valkeavaaran tsasounan isännöitsijä
Kalevi Hokkila näytti tietä

Matkamme kulki halki isojen soiden auton molemmin puolin. Soilta kuulemma nostetaan turvetta, eli käytännössä suo kauhotaan 'tyhjäksi' jättäen vain parikymmentä senttiä suota jäljelle ennen hiekkapohjaa. Tämä maa olisi sitten teoriassa mahdollista muuttaa viljelysmaaksi, mutta käytännössä se jää useimmiten tekemättä sillä suot ovat niin etäällä kaikesta ettei sinne viljelijöitä saa. Eikä ne taida olla parasta metsänpohjaakaan. Eli loppupelissä vähän ongelmallinen juttu. Lisäksi suon kauhominen tyhjäksi turpeesta kyllä vaikuttaa tietysti myös eläimistöön jne. Parissasadassa vuodessa tosin ilmeisesti on mahdollista että siinä on taas suo :) Sitten alkoikin tulla metsää ja siirryimme pienemmälle tielle, jolla oli ajettu muutamia päiviä sitten ja niitä renkaan jälkiä lumessa itsekin seurasin. Tiellä oli myös aiemmin aurattu, joten lunta oli ehkä 10-15 senttiä niin että sitä vielä uskalsin ajaa. Sitten tiestä erkani vielä pienempi tie, jota ei oltu aurattu ja näin heti että minun autollani se olisi yksisuuntainen matka, joten jätin auton parkkiin 'risteyksen' (metsätie) läheisyyteen ja kävelimme lopun matkaa. Tässä vaiheessa en ollut vielä vakuuttunut että näin vähäinen lumenmäärä tarvitsisi mitään lumikenkiä. Tarvittiin pari kertaa kenkä täyteen lunta, että uskoin :) Siispä ilman lumikenkiä matkaan. Tällä reissulla en olisi niitä voinut käyttääkään kuin puolet matkaa, sillä toisen puolen nousimme kalliota, puurappusia ja taas kalliota ylös.

15kg kameratarvikkeiden
viemisessä vaaran laelle auttoi
osan matkaa kalliorinteeseen
rakennetut rappuset

Matkalla näimme Ilveksen jälkiä. Enpä olisi niitä edes tunnistanut, mutta eläkkeellä oleva hiihtävä rajavartija (lumessa oleva latu) kertoi niiden olevan Ilveksen jälkiä. Hän kertoi myös että lähistöllä n. 500m-1km oli nähty parina edellisenä päivänä pari sutta. Myös karhu ei kuulemma ole ollut harvinainen vieras. Samoin Metsoja asustaa metsässä, kuten myös hirviä jne. Melkoinen asujaimisto siis. Lakkojakin (hilla, muurain) on saanut joskus satoja litroja ja nyt viime vuosina ei ole ollut hillan hillaa. Niin se luonto muuttuu. Mutta thaimaalaisia marjanpoimijoita siellä on myös kesäisin, jotain muuta marjaa varmaankin poimimassa. Kukapa tietää montako niitä vieläkin vaeltelee siellä metsissä ja yrittää löytää takaisin.

Paikka johon olimme menossa oli partiolaisten leirialue. Sieltä löytyy partiomaja puu-uunineen, sauna, kotarakennus, katettu ruokailualue pöytineen. Eli aika hyvin varusteltu leiri, jossa onnistuu leirielämä huonommallakin säällä. Leirin läheisyyteen ja suositun luontopolun varrelle valkoiselle vaaralle upeisiin näköalamaisemiin on rakennettu lahjoitushirsistä, ja partiolaisten uutteraa kantotyövoimaa ja vapaaehtoisten rakentamis-intoa hyödyntäen tsasouna. Itse asiassa tsasouna on kasattu, mutta sitten se onkin vain sidottu vaijereilla kallioon. Eli siinä se olisi tuulen vietävänä, ellei vaijerit pitäisi 'tönöä' paikallaan. Tämä on kuulemma myös tyypillinen talon kiinnitystapa lapin tuntureilla. 

Kalevi Hokkila ja Valkeavaaran tsasouna

Valkeavaara on saanut nimensä valkeasta kalliokivilajista. Kalliota näkyi muutamissa kohdissa. Poikkeaa siitä mitä olen tottunut normaalisti kallioiden kivenä näkemään, eli harmaata tai punertavaa graniittia. Harmi ettei sää ollut kirkas tällä kertaa sillä normaalisti vaaralta näkyisi n. 10km päähän, eli näkymä on kirkkaalla ilmalla vaikuttava.

Jälleen kerran jännittävää askellusta kun lumi peittää tiedon siitä missä on kivenkolo, kuoppa tai joku juurakko johon voi saada kamerajalusta jäämään jumiin niin että kun sitten riuhtaisee sen irti niin sinne jää jalustan kumitassu ja sitähän ei sieltä löydä vasta kun kesällä. Silloin voi joku partiolainen ihmetellä että mikäs Manfrotto merkkinen sieni se siihen maahan on kasvanut. Kotiin palattuani pääsin tilaamaan heti varaosana uuden kumitassusarjan :) Otimme kuvat ja palasimme base campiin ja sieltä autolle. Seuraava tsasouna olisi sitten n. 110km automatkan päässä, jossa matkalla jätin Kalevin takaisin kotipihalle, kiitin ja jatkoin matkaa. Ennen sitä opin kuitenkin lisää verkkokalastamisesta talvella, josta jo edellisenä päivänä kertoi myös Tohmajärven tsasounan isännöitsijä Pekka Pänttönen, jolta opin miten verkko viritetään sinne jään alle. Se talvinen verkkokalastus on näköjään täällä useammankin harrastus. Kalevilta opin lisäksi Mateesta (Made-kala), jota hän usein saa verkolla, että mitä siitä voi valmistaa ja milloin Mateen maksaa kannattaa käyttää sopassa ja milloin ei ja mistä sen tietää. Hyödyllistä kaikki :)

Joensuussa ja Ilomantsissa tsasounoiden kuvausta - Joensuun hautausmaa

Hiihtoloma alkamassa. Joensuusta varattu hotelli viikoksi. Olin yhteydessä seurakuntiin ja isännöitsijöihin sopiakseni kuvausaikoja tsasounoille. Koska eletään talvea, vaikkakin harvinaisen vähälumista ainakin täältä etelästä katsoen, sain jo ennakkovaroituksen että ainakin yhteen tsasounoista ei ole aurattua tietä ja kävelemistä lumessa voi olla kilometrinkin verran. Niinpä minulle ehdotettiin lumikenkien mukaan ottamista. Kävinpä sellaiset hankkimassa, koska niille löytyy muutakin käyttöä myöhemmin. Mutta olin hieman skeptinen voisiko sitä lunta olla niin paljon, mutta varmuus aina paras. Lumikengät heilahtivat takakonttiin. Aikataulusta tuli haastavan näköinen, sillä varasin joillekin päiville jopa 3 kuvausta päivää kohti. Aurinko nousee näitä aikoja n. klo 8:30 ja laskee 16:30, joten 3 kuvausta kun välimatkat ovat n. 30 km-115m, olisi todella haasteellinen. Itse asiassa sana 'haasteellinenkin' on aliarviointia. Mutta kun kerran sinne asti mennään, niin täytyy yrittää saada mahdollisimman paljon tehtyä. Kesällä on helpompi tehdä 3 kuvausta, koska päivät ovat niin paljon pidempiä. Isännöitsijöiltä löytyi mukavasti aikaa ja halua auttaa ja tulla avaamaan ovet ja kertomaan tietonsa tsasounoista.

Matka käynnistyi lauantai-aamuna. Keli oli hyvä ja ruuhkaa ei ollut, kyllä menijöitä oli, suksibokseja normaalia enemmän, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Ja pitkään matkaan lähden aina ihan eri mielellä ajamaan kuin silloin kun yrittää olla vaikka 40 minuutin päästä Espoossa. Pitkään matkaan kiireen jättää kokonaan pois ja itse matka on jo tärkeää. Usein minusta itse matka on vaihe josta nautin, monesti varsinaista määränpäätä tärkeämpi. Perillä oltiin neljän aikaan iltapäivästä. Huone oli tilava ja juuri remontoitu. Huoneessa oli juuri valmistuneen remontin haju ja kaikki pinnat ja kalusteet olivat uutta. Pakkaaminen sujui kohtuullisen helposti, sillä olin jo aiempia kuvauksia varten joutunut tekemään muistilistan mukaan tarvittavista tarvikkeista siinä tapauksessa että kyseessä on reissu päiväseltään ja siinä tapauksessa että ollaan yön yli. Se on yllättävän paljon tavaraa, mitä joutuu ottamaan mukaan, vaikka olen yrittänyt optimoida kantamukset mahdollisimman vähäisiksi. Erityisesti erilaisten johtojen määrä on turhankin iso.

Ensimmäinen kuvaus oli sovittu sunnuntaille klo 12:00 Joensuun ortodoksiselle hautausmaalle. Hautausmaa on käytännössä yhteydessä luterilaiseen hautausmaahan, omana alueenaan siinä. Isännöitsijä Esa Sovelius tuli avaamaan tsasounan ovet ja vastailemaan kysymyksiini. Tsasouna oli jo kolmas tsasouna jota olin kuvannut, jonka esikuvana oli ollut Ägläjärven tsasouna. Taisinkin yllättää Esan kysymällä että onkos tämän esikuvana ollut Ägläjärven tsasouna :) Yksi tunnusmerkeistä on 6-kulmainen 'kellotapuli' ja satulakatto sisällä. Koristeelliset räystäslaudat saivat minut ajattelemaan että kylläpä silloin aiemmin rakennettiin kauniita yksityiskohtia rakennuksiin, miksei sellaista tehtäisi nykyisinkin. Uusia taloja, modernia tekniikkaa ja rakentamista, mutta hyödyntäen käsityötaitoa yksityiskohdissa. Ehkä omaan taloonkin pitäisi teettää samanlaiset laudat - mistähän sellaisia löytäisi sillä se itse tekeminen tässä kohden ei ole se minun juttu. Aika ei enää riittäisi siihen että alkaisin puusepäntöitä opettelemaan :)

Joensuun hautausmaan tsasounaa kuvaamassa

Olin vielä flunssassa, joten sunnuntaille en ollut varannut enkä yrittänytkään saada enempää kuvattavaa. Seuraavana päivänä olisikin sitten 3 kuvausta samalle päivälle. Kyselin Esalta tsasounan tietoja ja historiaa, otin kuvat sisältä, mittasin tsasounan sisältä ja sen jälkeen Esa lähtikin jatkamaan isännöitsijän hommia, eli sulkemaan pääkirkkoa, jossa palvelus oli juuri jokin aika sitten päättynyt. Itse aloitin tsasounan kuvaamisen ulkoapäin. Kun joutuu etsimään sopivaa kuvauspaikkaa hautausmaalta niin ei täysin voi välttää haudan päälle astumista, vaikka olenkin jo pienestä oppinut ettei haudan päälle saisi astua. Pyytelin mielessäni anteeksi ja ajattelin että itse asiassa varmaankin vainajat mielenkiinnolla seuraavat kuvaamistani ja touhuamistani siellä :)

Suolahden tsasouna - Ihmeitä ja pienen tytön kuolemasta lähtenyt tsasounahanke

Vuorossa oli Jyväskylän seurakunnan alueella sijaitseva Suolahden tsasouna, eli Ylienkeli Mikaelin tsasouna. Kun saavuin tsasounalle, oli minua vastassa tutunnäköinen tsasouna. Tosin minulta meni hetki huomata kuinka samanlainen tämä olikaan. Olihan tämäkin hirsinen, ja tässäkin oli kellotorni. Sisällä huomasin satulakaton ja vasta kysyessäni tsasounan esikuvaa sainkin kuulla että sama esikuvathan tässä oli kuin Valkeakoskenkin tsasounassa, eli Ägläjärven tsasouna. Kaikenlisäksi selvisi että itse asiassa Mikko oli aikanaan tsasounahankkeen alkuvaiheissa käynyt Valkeakosken tsasounassa ja pyytänyt arkkitehti Arolta lupaa hyödyntää tsasounan piirustuksia myös tässä Suolahden tsasounassa ja oli saanut siihen luvan. Siksi siis tämä yhdennäköisyys, kun rakennuspiirustukset ovat kummassakin olleet samat. Tällä kertaa puustoa oli tsasounan ympärillä jopa eilistä Valkeakosken tsasounaa enemmän. Olinkin huolissani että mitenkähän tästä tsasounasta onnistun saamaan kuvat joka suunnasta kun puustoa on näinkin paljon :)

Saapuminen Suolahden tsasounalle - kovin on tutun oloinen

Tsasounassa vastassa minulla oli tsasounan nykyinen isännöitsijä Sakari Riissanen, sekä isännöitsijän tehtävää aiemmin hoitanut, nykyinen 'kunnia-isännöitsijä' ja tsasounahankkeen alullepanija Mikko Kuikka. Sakari kävi avaamassa tsasounan ja oli kanssamme hetken kunnes sitten kiireet veivät hänet jo eteenpäin. Jäin Mikko Kuikan kanssa kahden ja aloitin tsasounakuvaukset jälleen ulkoa ensin jotta päivänvaloa riittäisi kuvauksiin. Aloitin kuvaamisen ulkona, jälleen 'värikartan kuvaamisella' ja siitä sitten joka seinustaa kuvaamaan. Oli melkoisen jännittävää kävellä kun metsänpohja lumipeitteen alla kumpuili juuri siten miten sammaleinen ja kivinen metsänpohja tekee. Saattoi vain arvailla siellä nuorten kuusien välistä työntyen ja aina uuteen kohtaan astuen että minkälaiseen kiven koloon tai kuoppaan sitä seuraavaksi astuu. Samaan aikaan olkapäällä oli jalustalla kamera ja kaatuessa menisi sekä mies että kamera :) Puiden oksilta tippui lunta aina kun vähänkään koski oksaan joten olalla kulkevaa kameralaukkua sai pitää visusti kiinni ja linssiä vaihtaessa piti odotella ettei putoavia lumihiutaleita juurikaan enää leijaillut ennen kuin uskalsi paljastaa linssin ja kameran sisustan hetkeksi ulkoilmalle. Ympäristö oli toki kaunis, juuri satanutta uutta lunta maapohjassa ja kuusten oksilla. Nuoria puita oli melkoisen tiheässä tsasounan ympärillä ja suunnitteilla kuulemma onkin harventaa taimikkoa ja puustoa taas ensi kesänä. Jälleen kerran otin kuvat siis sellaisena kuin ympäristö antoi myöten, puineen päivineen. Räystäslaudoissa näkyi karjalaistyylistä koristeleikkausta, jonka myös ikuistin tuleville polville. Tsasouna on yritetty kolmeen kertaan historian aikana polttaa, joten tsasounoiden kuvallisen taltioinnin tärkeys kirjaksi saa vain vahvistusta.

Kuvauspaikka oli jokseenkin haastava :)

Ulkopuolelta kuvat oli otettu ja siirryin sisälle ja jätin laitteet lämpiämään ja aloin kysellä tsasounan historiaa ja perustietoja Mikko Kuikalta. Mikko kertoikin koskettavasti siitä kuinka hänellä oli aikanaan kaksi tytärtä 6 ja 10 vuotiaat, joista nuorempi kuoli jäätyään bussin alle. Tytär ilmestyi kuitenkin unessa ja tuntui samalla kolmesti toistuvalla unella tahtovan viestiä jotain. Vihdoin rukousten, miettimisen ja konsultaation jälkeen jota piispalta ja papilta saatiin, antoikin vastauksen että silloisessa tilanteessa ei ollut ortodoksista pyhäkköä jossa suorittaa palveluksia. Tuntui kuin tytär olisi viestittänyt olevan tarpeellista rakentaa tsasouna jossa seudun ortodoksit voisivat suorittaa palveluksia. Mikko tarttuikin toimeen ja sisukkaan päättäväisyyden ansiosta lopulta tsasounahanke Suolahdella lähti etenemään. Helppoa se ei ollut ja vastustus oli kovaa silloisen vasemmiston puolelta. Lopulta lupa tsasounalle saatiin ja tonttikin saatiin ostettua.

Tsasounan perustuksia valaessa sattui tapaus, joka jonkun mielestä voisi olla sattumaa, toisen mielestä sen voi tulkita ihmeeksi. Valuun nimittäin ilmestyi valaessa ruoka-tauon aikana, kun alueella ei vielä ollut niin paljon asutusta eikä lapsia kuten nyt, kahdet pienet lapsen jäljet. Aivan kuin 6- ja 10-vuotiaan lapsen jäljet. Nuorempi siis oli tässä vaiheessa kuollut ja 10 vuotias oli kotona valun kuivumista odotelleen talkooporukan kanssa syömässä Mikon kotona. Kun he palasivat ruokailun jälkeen, oli valuun ilmestynyt lasten jalanjäljet, jotka johtivat nykyisen alttaripöydän paikalle. Vain isomman lapsen jalanjäljet tulivat takaisin ja pienen jäljet päättyivät alttaripöydän kohdalle. Aivan kuin pienempi olisi siinä kohden noussut ylös ja vain isompi palannut takaisin. Jäljet päätettiin jättää valuun, vaikka ensimmäinen ajatus ensin oli korjata valusta jäljet pois. 'Siellä ne jäljet ovat lattian alla valussa edelleen'.

'Kunnia-isännöitsijä' ja tsasounahankkeen käynnistäjä Mikko Kuikka.

Tsasounaa koetellut voimakas vastustus sen alkuvaiheissa, koskettava ja traaginen pienen tytön kuolema (Ollos iäti muistettu!) ja siitä seuranneet näyt unessa sekä moni sen jälkeinen tsasounaan liittyvät erikoislaatuinen tapahtuma tekee tästä tsasounasta mielessäni hyvin merkityksellisen ja erikoisen tsasounan. Liittyypä tsasouna vahvasti myös Piispamme Arseninkin varhaisiin vaiheisiin.

Kun haastattelu oli tehty, perustiedot kasassa ja mitat tsasounasta oli piirustuksista saatu (ja varmistettu oikeellisuus vielä laseretäisyysmittarilla) oli aika ottaa kuvat vielä sisältä ja sitten vielä GPS-koordinaatit. Lopuksi sattui huvittava sattumus, kun Mikko sitten lopuksi kysyi että miltä tämä tällainen ortodoksinen meininki oikein tällaisesta toisuskoisesta näytää :) No, vika taisi olla minun, kun en ollut omaa ortodoksisuuttani tuonut aiemmin esiin. Oikaisinkin kohteliaasti että kyllä tässä ollaan ortodoksejä aika luontaisestikin Kreikkalaisesta isästä ja laulettu vuosia Tikkurilan kirkon ortodoksisessa kuorossakin. Niin oli Suolahden tsasouna kuvattu ja oli aika palata takaisin. Tiet olivat liukkaita ja ambulanssien ja paloautojen sinisiä valoja näkyikin öisellä tiellä pariinkin otteeseen. Maltti ja enkelit olisivat tarpeen turvallisessa kotiinpääsyssä. Kello lähenteli kuutta ja oli vähän yli 4 tunnin ajomatka kotiin edessä.

Teiden liukkaus näkyi matkan varrella onnettomuuksien ja hälytysajoneuvojen muodossa

Tsasounakuvaukset alkoivat Valkeakoskelta, pakkasessa toimittajan samalla haastatellessa

Olin ajatellut aloittaa tsasounakuvaukset kuvaamalla muutaman tsasounan tästä lähempää Vihtiä, jotta niiden avulla tulisi huomattua mahdollisia kehittämisen kohteista ja jos tarpeen, ne olisi helppo käydä kuvaamassa uudelleen tai ottamassa lisäkuvia, jos huomaisin että jotain oleellista jäisi uupumaan. Eli käyttää lähialueen kohteita harjoituskohteina. Toisin kuitenkin kävi :) Ennenkuin sain vastuksina Helsingin ortodoksisen seurakunnan tsasounoiden isännöitsijöiden yhteystietoja, sattui niin että Ortodoksiviestin toimittaja Tiina Makkonen soitti ja ehdotti jutun tekemistä tsasounakirjahankkeesta. Hänellä sattui parin päivän päässä olemaan etäpäivä Tampereella ja minulla sattui olemaan samana päivänä työkeikka Tampereella, joten yhdistimme tsasounan kuvauksen Tampereen lähistöllä sekä jutun tekemisen, jotta saatiin 'autenttista materiaalia' lehtijuttuun. Tampereen ympäristöstä löytyy käytännössä tsasouna vain Valkeakoskelta - Pyhän Nikolaoksen Tsasouna, muutoin kartallani ei ole Tampereen ympärillä yhtään nastaa Tsasounaa merkkaamassa. Illalla kuvauksen jälkeen suuntiaisin sitten kohti Jyväskylää, jonne olin sopinut seuraavalle päivälle tsasounan kuvauksen Suolahdelle.

Sovittuna päivänä suuntasin Valkeakoskelle, jossa tsasounan isännöitsijä Yrjö Kerisalo ja Ortodoksiviesti-lehden toimittaja Tiina Makkonen jo olivat odottamassa. Vastassa oli hirsinen yllättävän suurikokoinen tsasouna, jonka esikuvan on ollut rajan toisella puolella ollut Ägläjärven tsasouna.

Valkeakosken hirsinen tsasouna on saanut mallinsa Ägläjärven tsasounasta

Aurinko näytti olevan tuolloin noin tunnin päässä puiden latvojen yläpuolelta, joten minulla oli kiire aloittaa kuvaukset ulkopuolelta ennen kuin hämäryys laskeutuisi. Sisäpuolelta ehtisi sitten kuvaamaan myöhemminkin keinovalaistuksen turvin, samoin haastattelut ehtisi tekemään myöhemmin. Niinpä aloitin kuvaamalla ulkopuolella. Kuvasin aivan aluksi 'värikartan', jolla varmistaisin myöhemmin pystyväni palauttamaan kuvaushetken todelliset värit, joita kameran tallennuksen värimuutokset eivät peruuttamattomasti muuttaisi. Pakkasta taisi olla siinä -14 astetta. Kuitenkin sen verran että ei tarvinnut kauaa yrittää kuvata ilman hanskoja niin oli jo sormet jäässä. Joten kuvaaminen oli jatkuvaa hanskojen riisumista ja pukemista. Kuvasin tsasounan joka puolelta. Haasteen tekivät puut, joita oli peittävästi etenkin tsasounan oikealla sivustalla. Mutta tsasouna on kuvattava siinä ympäristössä jossa se sattuu olemaan, ympäristö on tietysti oleellinen osa tsasounaa. Jos tsasouna on puiden keskellä niin se on puiden keskellä. Vaikka se vaikeuttaisikin sellaisen kuvan saamista jossa tsasouna esteettömästi näkysi joka puolelta. On siis tehtävä se minkä pystyy. Tiinalla oli seuraava meno jo sovittuna ja aika alkoi jo valua käsistä, joten hän otti kameran ja lehtiön ja teki juttua jos siinä minun kiertäessä kameran kanssa kuvaamassa tsasounaa. Kun juttu oli tehty ja ulkopuolelta kuvat otettu olikin jo aika siirtyä sisätiloihin.

Kun kameran ja linssit vie pakkasesta sisälle menee jonkin aikaa ennen kuin sisällä kuvaaminen onnistuu. Niiden on annettava lämmetä rauhassa, sillä kylmä linssi huurustuu lämpimän ilman kanssa kosketuksiin joutuessaan eikä kuvaus tuolloin ole mahdollista. Niinpä siirryin käymään läpi kysymyksiä, joihin tarvitsisin vastaukset saadakseni riittävät perustiedot tsasounasta kirjaa varten. Kun kysymykset oli käyty läpi ja olin tehnyt tarkistusmittauksia tsasounan mitoista lasermittarilla, siirryin kuvaamaan interiöörikuvia, eli yleiskuvia tsasounan sisältä.

Tsasounan isännöitsijä Yrjö Kerisalo

Oli mielenkiintoinen sattuma että vaikka tsasounan isännöitsijällä Yrjö Kerisalolla ja minulla oli ikäeroa hänen hyväkseen jonkin matkaa, meillä oli kuitenkin yllätyksekseni ollut sama ortodoksisen uskonnon opettaja Yrjö Sinisalmi, karjalan evakko, jota yhä lämmöllä muistelen. Tuolloin opettajani tosin ei vaikuttanut vielä Lahden ympäristön alueella.

Lopuksi vielä ulkopuolella otin tsasounan sijainnin tarkat koordinaatit GPS-laitteesta, sekä varmistin tsasounan suunnan elektronisesta kompassista. Tsasouna näytti olevan tarkalleen Itä-Länsi -suunnassa, kuten pitääkin - alttari itään päin. Hienosti on onnistunut sunnan määrittäminen mekaanistenkin kompassien aikaan :) Tsasounan korkeuden määrittämisen tein laseretäisyysmittarilla mitaten tsasounan ristin päästä alas kivijalan alareunaan.  Oli aika pakata tavarat autoon ja suunnata Jyväskylään jossa olisi seuraavana päivänä Suolahden tsasounan vuoro.